Kamala kutina

Esikoinen on melko allerginen lapsi. Tänäkin iltana on menty nukkumaan "Äiti mua kutittaaaa!" -huutojen säestyksellä. Kurjinta on, kun ei oikein itse voi asialle tehdä mitään. Tai siis, onhan hänet rasvattu jymyimmällä rasvalla mitä apteekista saa ja lääkäri kirjoittaa, ja vielä ehkä voisi heittää päälle pikkutömpsyt antihistamiinia, mutta kuitenkin.

Harmittaa lapsen puolesta ja omastakin. Jostain syvältä nousee viha, ja välillä se purkautuu lastakin kohtaan, joka ei sitä todellakaan ole ansainnut. Mutta nyt on äitikin vähän väsynyt.

Tästä eivät rasvat parane.

Huhtikuussa 2008 syntyi maailmaan ihana ja odotettu tyttö, joka kuitenkin jo heti laitoksella vaikutti melko itkuiselta. Isä ravasi kaksi päivää vanhan huutavan vauvan kanssa sairaalan käytävää kun itse yritin käydä suihkussa sekuntikello kädessä. Tässä vaiheessa itku tulkittiin näläksi ja minun osani oli olla 24/7 ruokinta-automaatti.

Kotona kitinä jatkui. Lohduksi kelpasi vain tissi. Yöt alettiin nukkua tunnin ja päivät 15 minuutin pätkissä. Iholle alkoi ilmestyä pientä näppylää. Neuvolalääläri tulkitsi paukamat herkäksi ihoksi, ja totesi itkuisuudesta että "Teillä nyt vaan on vaativa vauva". Kuitenkin takaraivossa nakutti ajatus, ettei tämä ole aivan normaaliakaan.

Maitoallergia todettiin noin kahden kuukauden iässä, mutta meille sanottiin ettei imetysdieetille kannata ryhtyä koska vauvan on "hyvä siedättyä". Lopulta osaavan allergologin avulla päästiin myös kananmuna- ja vilja-allergian jäljille, ja dietille joutuivat sekä äiti että vauva. Olo alkoi parantua. Tarvittiin kuitenkin vielä yksi vakava, anafylaksiaan johtanut vahinkoaltistus, kunnes vyyhti alkoi lopulta purkautua ja allergioiden laajuus selvitä. 

Ensimmäisenä vuotena tytölle saatiin sopimaan vain viisi ruoka-ainetta. Muistan ne vieläkin: possu, riisi, peruna, porkkana ja luumu. Keksipä näistä joka päivälle uutta ja erikoista syötävää. Oma diettini oli hieman laajempi, mutta laihduin silti paljon. Lopulta tytön ollessa 9 kk lopetin imetyksen lääkärin kehoituksesta.

Paljon on tultu eteenpäin ruoka-asioissakin kohta jo viidessä vuodessa, mutta tuttu trio pysyy: muna, maito ja kotimaiset viljat ovat edelleen pannassa, päällä jokapäiväinen astmalääkitys, ihon rasvaukset, korvissa putket ja joka paikassa mukana Epipen-adrenaliinikynä vahinkoaltistuksien varalta. Pisarakin maitoa voi tappaa. 

Nyt taas arvuuttelemme mikä on aiheuttanut tämän ja eilisiltaisen kutinan. Joskus se selviää, joskus jää arvoitukseksi. 

Äidin sydän kuitenkin toivoisi omalle kullalle kutinavapaan, herkutteluntäyteisen elämän, jossa jokaista uutta ruoka-ainetta ei tarvitsisi kokeilla Epipen lähettyvillä. Haaveilen retkistä McDonaldsiin, kesähetkistä torikahviloissa ja ihan vaan siitä, ettei joka paikkaan tarvitsisi ottaa mukaan omia eväitä ja minikokoista apteekkia. Sitä päivää rukoillessa.