Haikeudella luovun - myymisen vaikeudesta

Oletteko kiinnittäneet huomiota siihen miten usein tässä maassa myydään käytettyä tavaraa haikeudella luopuen? Olipa kyse sitten lastenvaunuista, välikausivaatteista tai kolmipyöräisestä josta puuttuvat polkimet (kyllä, sellainenkin oli myynnissä huuto.netissä - laittakaapa varsin hakusanaksi 'haikeudella' ja hämmästykää tuloksista), itkee kansakunta ihanien tavaroidensa perään jotka kuitenkin on erinäisistä syistä myytävä.

Itseäni tämä ärsyttää. En halua lapselleni toppatakkia jolla on elämäntarina tai mekkoa jolla on historia. Minua kiinnostaa vain se missä kunnossa tuote on, onko sitä kenties pesty paljon (ulkovaatteet) ja tuleeko se ehkä perheestä jossa on lemmikki. Pelkät faktat riittävät. Kuitenkin esimerkiksi huuto.netissä tuntuu olevan lähes kirjoittamaton sääntö laittaa myynti-ilmoitukseen kuinka vaikkapa vaunut olivat niin ihanat ja kuosi niin kaunis ja käytännöllisetkin vielä, ja nyt niistä täytyy haikeudella luopua ja että en luopuisi ellei sitä ja tätä.

Onko tuosta fraasista tullut sellainen pakollinen, tyhjää koliseva myyntipuhe silloin, kun haluaa ilmaista ostajaehdokkaille että tämä tuote tulee hyvästä perheestä ja on harkinnan arvoinen? Se, että myyjä luopuu haikeudella ei kuitenkaan anna tuotteelle lisäarvoa. Tunnearvoa kun ei voi kääntää rahaksi eikä haikeudella luopuminen kerro itse tavarasta mitään. Ihmiset tuntuvat kuvittelevan että ruman tai hyödyttömänkin tavaran saa kaupattua käypään hintaan kun siitä luopumista vähän surkutellaan.

Pyydänkin teiltä, hyvä Suomen kansa, myyntitekstejä joissa nojataan vain ja ainoastaan rehellisiin faktoihin. Jos on haikea olo, kaupasta voi hakea lohduksi suklaata ja sitten illalla sohvalla nenäliinan kanssa tehdä surutyötä. Mutta ostajan ei tarvitse tätä tietää.