Erilainen iho

Iltarasvauksen yhteydessä kävimme viisivuotiaan kanssa seuraavanlaisen keskustelun: 

"Äiti, miksi mulla on erilainen iho kuin muilla?"
"Mitä tarkoitat että erilainen?"
"Kun siinä on ihottumaa. Kaikki uudet kaverit aina kysyy siitä. Mä en oikeastaan haluaisi puhua siitä."

Esikoisella on vaikea atooppinen ihottuma. Eniten se näkyy käsissä ja jaloissa, joskus myös kasvoissa, säärissä ja käsivarsissa ja itseasiassa koko vartalossa. Nyt uimapukuaikaan iho on kaikkien nähtävillä ja puistossa on paljon sellaisia lapsia, joita tytär ei tunne entuudestaan.

Puhuimme lapsen kanssa siitä, että hänellä on sellainen sairaus kuin atopia, minulla äidilläkin on sama juttu. Atopia tarkoittaa, että ihoon tulee helpommin ihottumaa kuin joillekin toisille ihmisille ja sen takia ihoa pitää antaa hoitaa hyvin. Katselimme yhdessä minun vanhoja kerhokuviani joissa katsoin kameraan posket punoittavina ja naarmuilla. Yhdessä ryhmäkuvassa raavin käsiäni, mikä on varsin tuttu näky meilläkin.

"Sinulla on samanlainen iho kuin äidilläkin oli pienenä", sanoin. "Kysyvätkö sinun tututkin kaverisi siitä?", jatkoin.
"Ei ne kysy, ne on kuulleet sen jutun jo niin monta kertaa", hän vastasi.

Tutut ihmiset puistossa tietävät, että tytär on voimakkaasti allerginen maidolle, munalle ja kotimaisille viljoille. Puiston 'omille' lapsille ja kerhokavereille tyttären allergiat, astma ja ihottuma ovat jo niin tuttu juttu, ettei niitä enää ollenkaan ihmetellä.

Muista kyselijöistä kerroin, että ihmiset ovat luonnostaan uteliaita. Kaikkia meitä kiinnostavat erilaiset ihmiset ja asiat. "Kun joku kysyy sinun ihostasi, voit vastata että sinulla on sellainen iho, johon tulee helposti ihottumaa. Jos kaveri vielä jatkaa kyselemistä, voit sanoa ettet enää halua puhua asiasta, jos sinusta siltä tuntuu." Opastin, että parempi vastata kerran fiksusti kuin jättää vastaamatta ollenkaan - kun muut lapset saavat selityksen he voivat ehkä paremmin keskittyä leikkeihin eikä asia mietitytä heitä enää. Oikeastaan tytär ei haluaisi että asiasta puhutaan tai kysytään lainkaan, mutta se ei taida olla mahdollista.

Se, mitä jätin kertomatta on, että jouduin itse usein koulun liikuntatunnilla piirileikeissä olemaan kahden opettajan välissä koska muut oppilaat eivät halunneet pitää kiinni ihottumaisista käsistäni tartunnan pelossa. Tämä muisto tuo vieläkin palan kurkkuuni, ja haluaisin suojella tytärtäni samanlaisilta tilanteilta. Kaikkea en voi kuitenkaan hänen elämässään varmistaa. Voin vain kuunnella ja selittää ja toivoa, että tämän ajan lapset olisivat suvaitsevampia erilaisuudelle ja herkkiä kysymään. 

Opetan omille lapsilleni että meitä on tässä maailmassa paljon erilaisia ihmisiä. On hoikkia ja tukevia, tummia ja vaaleita, pitkiä ja pätkiä, ihottumaisia ja hyväihoisia. Kaikki me olemme yhtä arvokkaita eikä ketään saa ulkonäön perusteella jättää pois leikeistä. Ja jos jokin asia mietityttää, kannattaa kysyä. Vain oikea tieto voi poistaa ennakkoluuloja. Ainoastaan perimmäistä kysymystä 'miksi minulla on erilainen iho' en osaa tyttärelleni tyhjentävästi selittää. Meillä ihmisillä vaan on elämässä erilaisia asioita.