Kiltti vauva vs. tuhma vauva

Yksi sananparsi on äidiksi tultuani ärsyttänyt minua suunnattomasti, ja se on 'kiltti vauva'. 

Kun esikoisemme syntyi, törmäsin tämän tästä ihmisiin jotka hyväntahtoisesti kyselivät onko se kiltti vauva? Mitä ihmettä? Teki ihan piruuttaan mieli vastata että "No, hän kyllä itkeskelee aikalailla, nukkuu päivällä 15 minuutin pätkissä ja yöllä tunnin pätkissä eli ei, hän ei taida olla kiltti, hän on tuhma. TUHMA!"

Odotin vuoroani jälkitarkastukseen ja odotushuoneeseen sattui samassa perhevalmennuksessa ollut äiti. Vaihdettiin siinä pikaisesti kuulumisia, ja hän ennätti sanomaan että "Meillä on kyllä niin kiltti vauva, itkee vain nälkäänsä. Nukahtaa jo ennen vaunuihin pääsyä, ulkovaatetta pukiessa". Meillä oli silloin tämä itkeskelevä, vartin torkkuja ottava, tississä kiinni roikkuva vauva. Jos tämän toisen äidin vauva oli kiltti, mikä meidän vauvamme sitten oli? Vaikkemme sitä silloin tienneet, esikoinen itki vatsakipujaan ja pahaa oloaan vaikeiden allergioidensa takia. Hänestä ei koskaan olisi voinutkaan tulla kilttiä vauvaa.

Joskus tuntuu, että Suomessa on vallalla aivan käsittämätön odotus sille, että vauvojen pitäisi olla kilttejä. Toisin sanoen helppohoitoisia, vähän itkeviä, hyvin nukkuvia ja vähään tyytyviä. Onhan se äidille ja isälle eri helppoa jos näin on, mutta voitaisiinko sille edes keksiä joku toinen nimi? Ja miksi ylipäätään pienten vauvojen pitäisi olla sellaisia, että he ovat mahdollisimman vähän vaivaksi? 

Epäkilttejä vauvoja sanotaan usein haastaviksi. Aivan kuin vauva olisi jo syntyessään ottanut sellaisen kettumaisen asenteen että aion nyt olla haastava vauva. Voisin kyllä periaatteessa hyvinkin nukkua yöt läpeensä, syödä vain neljän tunnin välein ja olla lopun aikaa hiljaa, mutta koska minulla on kettumaisen persoonallisuuden oireyhtymä, en aio tehdä niin.

Minusta on vähän, eikä kun aika paljonkin väärin se, että monilla tuntuu olevan sellainen ajatus että vauvasta pitäisi mahdollisimman pian tehdä sellainen itsekseen paljon viihtyvä, vanhempiaan turhilla pyynnöillä vaivaamaton helppo lapsi. Mikseivät vauvat vaan voi olla persoonia? Joku nukkuu enemmän kuin toinen, joku ottaa muutokset säpäkämmin, jonkun paras paikka on vanhemman iholla. Joku on tempperamenttisempi kuin toinen muttei varmasti siltikään tahallaan haastava. Toki vanhemmat voivat ja saavatkin väsyä, mutta ei vauvaa tarvitse leimata vaikkapa vaikeaksi.

Vähän isompi lapsi voi jo ihan tarkoituksella ottaakin matsia vanhemman kanssa, suorastaan haastaa tahtojen taisteluun. Silloinkin joku teko voi olla kiltisti tai tuhmasti tehty, lapsen itsensä ei tarvitse olla tuhma tai kiltti. Vauvaa määrittämään nuo sanat kuuluvat vielä vähemmän. Itse pidin tosi paljon niistä ihmisistä jotka lasten vauva-aikana kysyivät ihan vaan että "Miten teillä on mennyt"? Se on mielestäni mukavan neutraali, vastaajalle tilaa antava tapa tiedustella elämästä uuden tulokkaan kanssa.