Pysähdyin pari päivää sitten miettimään tätä asiaa oikein kunnolla. Huomasin, että minulla on lähes päivittäin paineita:
- Laihduttaa pois raskaudesta jääneet ylimääräiset kilot
- Pitää koti siistinä/edustuskelpoisena
- Olla lapsilleni enemmän ja parempi - en oikein itsekään tiedä mihin tämä liittyy, varmaankin yleiseen toimeliaisuuteen, askarteluun, leikkimiseen, läsnäoloon, kärsivällisyyteen
Ja sitten yhtäkkiä mieleeni pälkähti: entä jos ei tarvitsekaan?
Entä jos päättäisinkin rakastaa itseäni tässä koossa, näissä mitoissa, näillä taidoilla, huonolla organisointikyvyllä, lievällä nettiriippuvuudella, päättämättömyydellä ja ajatella, että olenkin oikeastaan aika nasta tyyppi? Todennäköisesti en tule menettämään ystäviäni tai puolisoani tai lasteni rakkautta jos uskallan päästää irti pyrkimyksestä muutokseen tai vastaavasti saa mitään lisää vaikka olisinkin hoikempi tai kotini siistimpi.
Jos jokaisen suklaapalan edessä ei tarvitsisi tekopyhästi ajatella että otan tämän nyt mutta en enempää koska tiedän sen olevan epätodennäköistä? Mitäs jos en enää vertailisi itseäni muihin, heidän ulkonäköönsä, heidän tapaansa olla lastensa kanssa, niihin pieniin mutta suuriin asioihin, joista ajattelen että tuollainen minunkin pitäisi olla? Entäs jos ajattelisin että olen aivan huippu äiti lapsilleni juuri tällaisena, vähän hajamielisenä ja joskus helposti tulistuvana, mutta kuitenkin rakastavana? Jos en enää stressaisikaan siitä ettei meillä mikään ole kauan omalla paikallaan vaan korjailisin tavaraa pois silloin kun jaksan, kaaoksesta paineita ottamatta?
Entäs jos ajattelisin että olen mieluummin onnellinen äiti kuin stressaantunut, huonotuulinen ja saamattomuudestani huonoa omatuntoa poteva äiti?
Taidankin tehdä juuri niin. Miksi en ole tätä aikaisemmin tajunnut?
Juuri näin, aivan oikeaa puhetta. Allekirjoitan jokaisen kohdan.
VastaaPoistaMelkein en uskaltanut julkaista tätä, mutta onneksi uskalsin :)
PoistaHurraa, puet sanoiksi sen minkä kanssa minä ja moni muukin kamppailee!Kiitos siis
VastaaPoistaTiellä itsensä hyväksymiseen :)
PoistaHienosti ajateltu! Kunpa minäkin...
VastaaPoistaAika tutunkuuloinen lista nimittäin sulla. Mulla ovat hyvinkin akuutteja erityisesti kohdat 1 ja 3 ja vaihtelevasti myös kohta 2. Koko ajan ruoskin itseäni näistä ylimääräisistä kiloista ja silti päätän joka päivä lykätä dieettiä huomiseen ja syödä jotain makeaa huonolla omatunnolla (eikö siitä makeasta voisi edes nauttia, jos sitä joka tapauksessa syö?!). Painonpudotus vaatisi itsekuria, jota minulta ei tällä hetkellä, tässä elämäntilanteessa tunnu löytyvän. Eikä sekään yhtään kannusta, että iän myötä olen huomannut kilojen kertyvän koko ajan vain helpommin ja niiden pudottamisen olevan koko ajan vaikeampaa.
Ehkä pitäisi vain osata olla itselle armeliaampi.
Tuo on tosiaan totta että kannattaisi edes nauttia siitä makeasta sen kurjan fiiliksen sijasta!
PoistaArmeliaisuutta ei varmaan voi olla liikaa. Jos vaan lopettaisi turhat vaatimukset itseään kohtaan ja nauttisi hetkestä.
Ihan kun mun näppäimistöltä, jos blogia kirjoittaisin. :) Varsinkin toi tulistuva mutta rakastava, niin ja tietty toinen pahe, suklaan syönti.. Eikä kotikaan mikään siisti ole kun aamulla lähdetään ja illalla tullaan. Hieno kirjoitus, hyvä kun julkaisit! :)
VastaaPoistaSaija
Olen huomannut että monesti ne jutut, jotka syntyvät sydämestä mutta joiden julkaisemista vähän pelkää ovat juuri niitä, jotka osuvat eniten. Pitää saada lisää uskallusta. :)
PoistaMainio ajatus ja mainiosti kirjoitettu. Mä olen lihonut töihin paluun jälkeen pari kiloa, mutta ei ajatellakaan laihduttamista, koska heti lihoo pari kiloa lisää. ;)
VastaaPoistaSe on muuten jännä juttu että laihdutuspäätös välittömästi kerryttää lisäkiloja.
PoistaHyvä. Olet. Sinä. <3
VastaaPoista<3 Kiitos! :)
PoistaMainio kirjoitus (juuri sellainen johon toivoisin kykeneväni, mutta tällä hetkellä en kykene! :D ) !!
VastaaPoistaNäissä tuntuu olevan jotain universaalia, koska kerran kaikki tuntuvat pohtivan samaa.
Mun listalla voisi olla myös syyllisyys siitä, ettei ehkä kasvata lapsiaan tarpeeksi jämäkästi, vaan syyllistyy kiireessä ja laiskuudessa kaikenlaiseen lepsuiluun... :/ Eikä muutenkaan noudata mitään ajan hermolla olevaa ismiä tai muutakaan harkittua kasvatustapaa.
Me äidit syyllistytään ihan yliherkästi kaikenlaisesta mistä ei syyllistyä tarvitsisi. Mulla oli ideana tehdä 'syyllisyysbingo', josta voisi kerätä neljän tai viiden suoria kaikesta siitä, mistä onkaan viimeaikoina tuntenut syyllisyyttä. Jätin sen idean kuitenkin vielä hautumaan ;)
PoistaJoo minusta huono omatunto ja itsetunto on massiivista elämän tuhlausta. Kun on vaan tää yks elämä ja kaikki on omilla tavoillaan ihan pöpejä epätäydellisiä, niin saman tien vois elellä onnellisena!
VastaaPoistaLueskelin kerran yhtä kirjaa jonka pääsanoma oli se, että me kaikki olemme todella outoja jos aletaan lähemmin tarkastella. Täydellisenkin alla on epätäydellistä. Siinä mielessä kaikenlainen pienten ja loppupeleissä tarpeettomien asioiden stressaaminen on vaan typerää.
PoistaGood thinking.
VastaaPoistaHyviä pointteja, vois itsekin muistaa ottaa iisimmin ja keskittyä olennaiseen. Etenkin nettiriipuvuudesta voisin lakata morkkistelemasta, se on aika pieni pahe maailman mittakaavassa.
Tässä luterilaisen työmoraalin maassa on välillä vaikea antaa itselleen luvan vain olla tuntematta itseään laiskaksi ja saamattomaksi. Pitäisi nyt alkaa opetella.
PoistaAamen. Kiitos. Juuri näinhän se menee... Osaisipa vaan ottaa iisimmin... No hiljaa hyvä tulee. :)
VastaaPoistaIisisti ottaminen ei minulla ole niinkään suuri ongelma kuin siitä syyllisyyttä tunteminen. Ei ole helppoa yrittää ottaa iisisti kun koko ajan käy läpi mielessään listaa mitä nyt pitäisi olla tekemässä.
PoistaÄlyttömän tuttuja ajatuksia!
VastaaPoistaJa mä pääsin tuossa kotona ollessani kivasti jo sellaiseen moodiin, että olin itselleni armollisempi ja muun muassa päätin, että en enää IKINÄ laihduta ja sen päätettyäni kiloja karisi roppakaupalla (okei, ehkä uudella juoksuharrastuksella oli siihen vaikutuksensa...). Mutta nyt mä menin töihin ja niin sitä mennään taas kohti "pitäisi, pitäisi"-kehää hirmu vauhdilla, auts.
Ja tyhmintä on koko ajan ajatella niitä pitäisi-ajatuksia kun tietää ettei kuitenkaan oikeasti halua tai aio tehdä asioille mitään...
PoistaNiinpä!
PoistaHieno kirjoitus ja hyviä ajatuksia. Oletko onnistunut pysymään näissä tunnelmissa?
VastaaPoistaItseasiassa aika hyvin kyllä. Sen huomaa ihan jo siitäkin, että painoa on tullut pari kiloa lisää mutta fiilis on edellen hyvä. Nyt itseasiassa pitäisi ihan alkaa rajoittaa, muttei kuitenkaan varsinaisesti laihduttaa, siihen en nyt pysty. ;) Koti on siivottu rennosti, siksi että se on kivaa eikä siksi että niin kuuluu tehdä. Sanoisin, että tuo oivallus oli oikeasti ihan sydämestä eikä aivan turhaa sanahelinää.
PoistaMahtavaa! Nuo ajatukset ovat minullekin tuttuja (kenelle eivät olisi), ja muutama vuosi herätyksen koettuani olen minäkin onnistunut aika hyvin pysymään oivalluksessani. Välillä toki joutuu itseään muistuttelemaan siitä, mikä on oikeasti tärkeää - ja mikä ei.
Poista