keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Välikautta ja feminismiä



Tänään oli aurinkoista, joten vietimme päivän sisällä, tietenkin. Esikoinen kuumeessa ja astman kourissa ja kuopus työnsi tavaraa vaippaan kuuden päivän edestä. Nyt on liikkeellä jokin virus joka voi aiheuttaa sekä vatsaongelmia että hengitysvaikeuksia, vahvisti lääkäri joka määräsi tytölle iltakäynnillämme hengitystä avaavan Spiran.

Sairaspäivän ansiosta sain nyt vihdoin kuvattua tyttären vaihtuneen välikausisetin. Huomasin yllättäen kuitenkin joutuvani perustelemaan itselleni suhdettani lastenvaatteisiin - melko moni on viime päivänä lukenut Anu Silfverbergin haastatteluita, katsellut ja kuunnellut häntä televisiosta tai ollut niin reipas että on kipaissut ostamaan hänen kirjansa 'Äitikortti: Kirjoituksia lisääntymisestä'. Moni blogisti on antanut kirjasta arvionsa ja jälkipuinti kommenttiosioissa on käynyt kuumana.

Uusinta KaksPlussaa (3/2013, s. 49) siteeratakseni "Kaikkihan me näitä äitihysteriaan langenneita naisia tunnemme. --- Naisia, jotka ovat luoneet imetyksestä tai lastenvaatteista itselleen harrastuksen. --- Onko äitiydestä harrastuksen tekeminen sitten niin vakavaa? Eikö todellista vapautta ole se, että äitiyteen saa hurahtaa, jos siltä tuntuu? -Ei, Silfverberg vastaa. Häntä vaivaa naisena naisten taantuminen, joka ilmiöön liittyy. Kyse on naisten roolista. Äitihysteria on kulttuuri- ja aikasidonnaista ja liittyy selvästi sukupuoleen."

En ole lukenut Silfverbergin kirjaa enkä siksi ole pätevä tarkastelemaan aihetta lähemmin. Lukeudun kuitenkin niihin äiteihin, jotka 'harrastavat' lastenvaatteita. Olen huomannut näissä äideissä ainakin kahdenlaista koulukuntaa: ensimmäiset puhuvat lastenvaatteista avoimesti, kertovat uusista ostoksistaan, vertailevat kokemuksiaan, bloggaavat vaatteista sekä jakavat vinkkejä ja mielipiteitä. 

Toinen ryhmä ovat äidit, jotka ovat niin viileitä etteivät ikimaailmassa ääneen myöntäisi olevansa lastenvaatehifistelijöitä, mottonaan "kunhan lapsella on päällään asianmukaiset vaatteet". Kuitenkin heidän lastensa päälle ilmestyy kuin taiottuna niitä 'oikeita' merkkejä, trendikkäimpiä tennareita, cooleimpia pipoja sekä kalleimpia välikausihaalareita. Mutta pois se heistä, että he millään tavalla seuraisivat lastenvaatesceneä.

Kuulun ensimmäiseen ryhmään. Savolais-karjalainen verenperimäni ei salli minun vaieta kun näen jotain kaunista. En myöskään pysty olemaan välittämättä siitä, mitä lapsillani on päällä ja väsymättä etsimään ihania asusteita, tekipä se minusta taantumuksellisen tai ei.

Kaiken tämän esipuheen jälkeen pääsen itse asiaan.

(En muuten tiedä mitä ihmettä tapahtuu kuville kun ne laittaa Bloggeriin, laatu sumenee välittömästi!)

Punainen denim-kuosinen välikausitakki 110 cm ja windlfleece 110 cm Polarn O. Pyret, kukikas kääntöpipo Molo Kids, raidallinen sydänpipo Lindex, perhospipo H&M sekä lenkkarit Viking.

Polarn O. Pyretin tummansininen välikausisetti vaihtui saman merkin tämän kauden punaisen denim-tyyliseen takkiin sekä hyviksi havaittuihin mustiin KappAhlin vedenpitäviin housuihin. Vähän jännitti miten aikaisemmin ostamani pinkki windfleece sopii punaisen takin kaveriksi, mutta käytössähän sitä ei juuri alta näy kun on neppareilla takissa kiinni, eikä tuo muutenkaan mielestäni pahasti riitele punaisen kanssa. 

Haussa on vielä välikausihanskat. Polarn O. Pyretin hanskat eivät malliltaan istu tytölle, peukku jää hurjan väljäksi lörpäksi ja muut sormet ottavat saumoihin kiinni. Meidän välikausihanskat ovat perinteisesti olleet Tähti Jonathan -mallistosta, ja olen ollut niihin laadullisesti erittäin tyytyväinen. Hinnaltaan ovat myös edulliset, ja ovat aina pitäneet kaiken veden ulkona vaikka niillä on leikitty vesilätäköissä. Tämän kevään väreissä on peruspunainen pinkin sijaan, ja meinaankin suunnata sinne takin hupun kanssa katsomaan, jos se sopisi sävyltään takkiin.

Molon pipo sitoo mielestäni kivasti värejä yhteen. Kahdesta muusta piposta en ole oikein innostunut tämän setin kanssa, voi olla, että lähden vielä pipokaupoille. Tummansininen perhospipo löytyi H&M:stä, siitä tuli heti tyttären suosikki. Se on itseasiassa ajateltu alla olevan takin kaveriksi, takin vuoressa seikkailevat perhoset.


Takki Lindex 110 cm viime vuodelta, kaulahuivit Ticket to Heaven (Ticket Outdoor), kengät Bisgaard ja pipot samat kuin yllä.
Tästä vihreästä takista tykkään hurjasti - se oli meillä käytössä jo viime vuonna ja menee toivottavasti edelleen tämän kauden. Bisgaardin kengät ovat löytö huuto.netistä, joskin meidän Rymy-Elviira pisti ne viime syksynä remonttiin heti parin käyttökerran jälkeen. Mikä on se tuote, jolla ne saa palautettua entiseen loistoonsa? Tarkoitus olisi kierrättää edelleen pikkuveljelle.

Kiitollinen olisin, jos jollakin olisi vinkata kivoja ja kauniita kaulureita! Jesper Juniorista saa toki niitä perustrikoisia, mutta jotain tyttömäisempää olisi haussa. Huivi on pienen hankala sitoa itse eikä se mielestäni toimi niin hyvin puistossa.


maanantai 25. helmikuuta 2013

Kamala kutina



Esikoinen on melko allerginen lapsi. Tänäkin iltana on menty nukkumaan "Äiti mua kutittaaaa!" -huutojen säestyksellä. Kurjinta on, kun ei oikein itse voi asialle tehdä mitään. Tai siis, onhan hänet rasvattu jymyimmällä rasvalla mitä apteekista saa ja lääkäri kirjoittaa, ja vielä ehkä voisi heittää päälle pikkutömpsyt antihistamiinia, mutta kuitenkin.

Harmittaa lapsen puolesta ja omastakin. Jostain syvältä nousee viha, ja välillä se purkautuu lastakin kohtaan, joka ei sitä todellakaan ole ansainnut. Mutta nyt on äitikin vähän väsynyt.

Tästä eivät rasvat parane.

Huhtikuussa 2008 syntyi maailmaan ihana ja odotettu tyttö, joka kuitenkin jo heti laitoksella vaikutti melko itkuiselta. Isä ravasi kaksi päivää vanhan huutavan vauvan kanssa sairaalan käytävää kun itse yritin käydä suihkussa sekuntikello kädessä. Tässä vaiheessa itku tulkittiin näläksi ja minun osani oli olla 24/7 ruokinta-automaatti.

Kotona kitinä jatkui. Lohduksi kelpasi vain tissi. Yöt alettiin nukkua tunnin ja päivät 15 minuutin pätkissä. Iholle alkoi ilmestyä pientä näppylää. Neuvolalääläri tulkitsi paukamat herkäksi ihoksi, ja totesi itkuisuudesta että "Teillä nyt vaan on vaativa vauva". Kuitenkin takaraivossa nakutti ajatus, ettei tämä ole aivan normaaliakaan.

Maitoallergia todettiin noin kahden kuukauden iässä, mutta meille sanottiin ettei imetysdieetille kannata ryhtyä koska vauvan on "hyvä siedättyä". Lopulta osaavan allergologin avulla päästiin myös kananmuna- ja vilja-allergian jäljille, ja dietille joutuivat sekä äiti että vauva. Olo alkoi parantua. Tarvittiin kuitenkin vielä yksi vakava, anafylaksiaan johtanut vahinkoaltistus, kunnes vyyhti alkoi lopulta purkautua ja allergioiden laajuus selvitä. 

Ensimmäisenä vuotena tytölle saatiin sopimaan vain viisi ruoka-ainetta. Muistan ne vieläkin: possu, riisi, peruna, porkkana ja luumu. Keksipä näistä joka päivälle uutta ja erikoista syötävää. Oma diettini oli hieman laajempi, mutta laihduin silti paljon. Lopulta tytön ollessa 9 kk lopetin imetyksen lääkärin kehoituksesta.

Paljon on tultu eteenpäin ruoka-asioissakin kohta jo viidessä vuodessa, mutta tuttu trio pysyy: muna, maito ja kotimaiset viljat ovat edelleen pannassa, päällä jokapäiväinen astmalääkitys, ihon rasvaukset, korvissa putket ja joka paikassa mukana Epipen-adrenaliinikynä vahinkoaltistuksien varalta. Pisarakin maitoa voi tappaa. 

Nyt taas arvuuttelemme mikä on aiheuttanut tämän ja eilisiltaisen kutinan. Joskus se selviää, joskus jää arvoitukseksi. 

Äidin sydän kuitenkin toivoisi omalle kullalle kutinavapaan, herkutteluntäyteisen elämän, jossa jokaista uutta ruoka-ainetta ei tarvitsisi kokeilla Epipen lähettyvillä. Haaveilen retkistä McDonaldsiin, kesähetkistä torikahviloissa ja ihan vaan siitä, ettei joka paikkaan tarvitsisi ottaa mukaan omia eväitä ja minikokoista apteekkia. Sitä päivää rukoillessa.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jäällä



Olemme onnekkaita kun asumme aivan puiston ja luistelukentän vieressä. Aamuisin on tarjolla loistavaa seuraa sekä äidille että lapsille, ja illalla kun riehu alkaa olla pahimmillaan pääsemme nopeasti luistelemaan suurimmat energiapatoumat pois. 

Sisarukset ja lainakärryt

Olen itse yrittänyt tuloksetta etsiä omia luistimiani niitä löytämättä. Alakerran varastokomeron avain on hukassa ja toivoisin voivani syyttää siitä miestäni, mutta minulla on selkeä muistikuva siitä että se jäi viimeksi minulle. Siispä voin ainoastaan hiihdellä jäällä kengillä; näin tekee myös kuopus jolle Salama McQueen -pyöräilykypärä ja Kuomat edustavat taitoluistelun huipentumaa. 

Nyt odottelen vaan sellaista päivää että olisi yhtä aikaa sekä aurinkoista että minä vapaalla - nyt on sattunut niin että pilvisinä päivinä olen päässyt puistoilemaan ja aurinkoisina olen ollut tiukasti sisätiloissa.

Kevätaurinko ja lähenevä kesä on muutenkin mukavaa aikaa - paitsi että varsinkin kuopukselle riittää kosolti ihmeteltävää lumen alta paljastuvissa suklaayllätyksissä, itselleni tulee keväisin monesti sellainen 'kaikki on mahdollista' -olotila. Siitä kannattaa siis nauttia niin kauan kuin sitä kestää!


perjantai 22. helmikuuta 2013

Mutsin kaa -haaste



Katja Project Mama -blogista heitti Mutsin kaa -kysymyshaasteen. Vaikka olen uusi blogisti, ajattelin tarttua kysymyspatteriin pelottomasti.


1. Synnytys vai rintatulehdus?
Synnytys, anyday. Rintatulehduksiin liittyvät vauva-ajalta kaikki ne muistot, jotka eniten haluaisin unohtaa - minä imettämässä vauvaa sängyllä nelinkontin esikoisen hyppiessä rinkiä ympärillämme ja kiskomassa minua hiuksista kun sattui pääni kohdalle.

2. Aurinkolasit vessanpöntössä vai luottokortti jääkaapin alla?

Lasit vessanpöntössä. Jääkaapin alustasta ja sen elämänmenosta haluan pysyä erittäin tietämättömänä. 

3. Kersalle silmätulehdusvoide molempiin silmiin vai suppo keskellä yötä?
Silmätulehdusvoide. Ylhäällä on kaksi silmää ja alhaalla vain yksi, joten teoriassa onnistumisen mahdollisuuksia on puolet enemmän.

4. Lapsettoman ajan tissit vai vyötärö?

Vyötärö, sen menettämistä olen surrut, mutta tissiosastolla ei mitään uutta - sitä ei voi kaivata mitä ei koskaan ole ollutkaan.

5. Juhana Vartiainen vai Jyri Häkämies?

Jyri Häkämies. Surullista ja hävettävää on, että vastaukseni perustuu pikaisen googlauksen avulla tehtyyn ulkonäköjaotteluun.

6. Punkku loppu vai suklaa loppu?

Punkku loppu. Juomista ei niin väliksi, mutta suklaata voi syödä pitkin päivää.
 
7. Helteinen muumimaailma vai jäinen hiekkalaatikko?

Muumimaailma, hands down. Sieltä saa kylmiä juomia ja jäätelöä, sekä viihdettä lapsille. Meidän hiekkalaatikolle ei vielä tarjoilla kuumaa kaakaota.

8. Räkätahra mustassa neuletakissa vai kakkaa sormuksen alla?

Räkätahra. Minulla oli kakkaa sormuksen alla muutama päivä sitten ja nyt voisin kokeilla jotain uutta.
 
9. Kunnon krapula vai noro?

Noro. Olisi jotenkin helpompaa hyväksyä väkisin saatu kuin itse aiheutettu.
 
10. Jaxuhalit vai plussatuulet?

Jaxuhalit. Plussatuulet oli täysin uusi tuttavuus, enkä usko että se tämän kerran jälkeenkään jää pysyvästi sanavarastooni.

11. Tunnin kuolapäikkärit vai ilmainen jalkahoito?

Ilmainen jalkahoito. Tunnissa ei ehdi päivällä edes nukahtaa, ainoastaan vaipua horrostilaan josta herää niin kiukkuisena että toivoo ettei olisi edes yrittänyt unta.

Kiitos haasteesta!

Omat kysymykseni (vastaukset voi tuuttuun tapaan linkittää kommentteihin):
1. Legon päälle astuminen vai pään iskeminen avoimen keittiönkaapin kulmaan?
2. Tiskaus vai imurointi?
3. Uhmakohtaus marketissa vai pukemishepulit eteisessä?
4. Mökkiviikonloppu appivanhempien kanssa vai vaellusretki Norjan tuntureilla?
5. Auton sisäsiivous vai vessanpesu?
6. Pienipyöräisten rattaiden työntäminen lumihangessa vai kilometrin kävelymatka 2-vuotiaan kanssa?
7. Päivä omaa aikaa ostoskeskuksessa vai lahjakortti kylpylään?
8. Pillimehu vai eineslihapulla?
9. Aikaiset heräämiset klo 5.35 vai väsytystaistelu nukkumaan vaille puoliyö?
10. Nettipaasto vai puhelinpaasto?
11. Vain Elämää -konsertti vai Tuttiorkesteri-lastentapahtuma?


Saatavilla rajoitettu määrä



Käväisin muutama viikko sitten Punavuoren Peikossa tutkailemassa välikausitilannetta. Oli tullut hyllyyn jo Moloa ja ties mitä mukavaa, ja sovitin esikoiselle Mini Rodinin Pico-takkia leopardikuosisena (ne keltaiset oli tietysti myyty loppuun jo ajat sitten). Silmiini osui siinä tepastellessani saman merkin tummansininen pipo, jossa on se tuttu pandalätkä sivussa.


Tuhahdin siinä ohimennen pipon hinnalle (16 euroa) versus sen yksinkertainen idea ja toteutus. Samanlaisen ompelisin itse hetkessä.

Pari päivää myöhemmin käväisin samaisessa kaupassa uudestaan, ja huomasin että tummansiniset pipot oli myyty loppuun, jäljellä oli ainoastaan muita värejä. Pipo alkoi kiinnostaa marginaalisesti.

Kotona tehdyn perusteellisen googletuksen jälkeen oli selvillä seuraavaa: kuopuksen koko oli loppuunmyyty melko useasta nettikaupasta. Niissä, joissa sitä oli jäljellä, sen postikuluiksi olisi tullut noin 4 euroa. Siis 4 euroa postikuluja 16 euron yksinkertaiselle tummansiniselle pipolle.

Surullista on, että tässä vaiheessa pipo oli alkanut kiinnostaa minua jo siinä määrin, että olin jo klikkailemassa sitä erään nettikaupan ostoskoriin ennen kuin tein ryhtiliikkeen ja repäisin itseni irti koneelta.

Nyt haluaisinkin tietää nimen tälle psykologiselle ilmiölle, joka lisää tuotteen kiinnostavuutta 1000% heti, kun sen saatavuutta ei enää voikaan taata, erityisesti siinä tapauksessa ettei tuote alunperinkään ollut juurikaan kiinnostava. Jos jollakin on tarjolla sekä selitys että hoitokeino, olisin tiedosta kiitollinen.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Väriterapiaa



Olin jemmannut syksyn alesta kuopukselle Molo Kidsin Polly-välikausihaalarin koossa 92 cm, mutta tammikuussa tehty sovitustesti paljasti pojan kasvaneen pituutta niin hurjasti että haalari päällä eivät kädet nousseet ylös kun haalari kinnasi pepusta. 

Jemmahaalari myyntiin siis ja hetken suunnittelin käyttäväni koko välikauden vain aiemmin esittelemääni Polarn O. Pyretin settiä, mutta sitten iski taas armoton haalarikuume. Molon haalarista oli niin loistavia käyttökokemuksia, että en tosissani edes miettinyt toista merkkiä. Lisäksi haalarin malli istuu pojalle todella hyvin.

Olin jo mielessäni päätynyt tämän kevään uuteen Snow Denim -kuosiin, kunnes bongasin MrsAgathan blogista alekoodin VixVax:iin (kiitos Sarille koodista!), josta minulla oli aiempaakin ostokokemusta. VixVax:issa ei ollut haalareista kuin Rainbow-kuosia, mutta hinta oli niin houkutteleva että laitoin tilauksen menemään koossa 98 cm. Myöhemmin samalla viikolla kävin vertailemassa näitä kahta kuosia rinnakkain Punavuoren Peikossa, ja totesin tehneeni hyvän valinnan; vaikka olen ollut hieman ennakkoluuloinen tuon Rainbow'n suhteen, miellytti se kuitenkin silmääni enemmän kuin Denim.


Molo Kids Polly Rainbow 98 cm, Molo Kids Igor välikausikintaat koko 1-2 yr, me&i Kissing Frog -pipo koko 2 sekä Crocs Kid's Handle It Rainboot koko 25-26.

Haalarin tilauksen jälkeen sain kutsun ystävän me&i -kutsuille, joilta ei ollut tarkoitus ostaa mitään (nenänvalkaisuviikot lastenvaateshoppailusta), mutta mieltä jäi kovasti kaihertamaan vihreä pususammakkopipo, täydellinen sammakon oranssia kruunua myöten haalarin kanssa käytettäväksi. Illalla oli pakko soittaa perään ja pyytää lisäämään se tilaukseen.



Olen luonteeltani melkoinen jemmapetteri joten minulta löytyi jo 'varastosta' aiemmin -50% alennuksella löytämäni Molo Kidsin välikausihanskat Nordic-värisinä. Näillä väreillä piristyy harmaampikin sadepäivä!

Kumpparit löytyivät Crocsin nettikaupan talvialesta -50%. Isosiskolle hommasin samanlaiset isompana, mutta kokoarvio meni sen verran pieleen, että ne matkasivat maitojunalla takaisin. Kumpparit tuntuvat ihanan kevyiltä, ja nilkan kohta on sen verran 'supussa' että pysyvät varmasti hyvin jalassakin. Mikäli näiden käyttökokemus on positiivinen, suunnittelin ostaa tytölle paremmalla onnella (ja sovituksen avulla) keltaiset Crocband-kumpparit kun vanhat Nokialaiset jäävät pieniksi.

Molon Polly-haalarin materiaali eroaa edellisvuoden kankaasta, se tuntuu käteen notkeammalta ja ohuemmalta, ja vähän jännitänkin mitä sanoo tosielämän kulutuksenkestotesti. Saumatikkaukset ovat yllättävän näkyvät, en tiedä onko näin kaikissa Rainbow-kuosisissa haalareissa?


Symmetrian ystävänä tykkäsin edelliskausien Rainbow'sta sen puolesta enemmän, että kaikki raidat oli sommiteltu millintarkasti kohdilleen saumakohdissa, tämän uuden haalarin takaosa varsinkin on hieman skitsofreeninen: 



Tule kevät jo pian niin pääsen/mme testailemaan uusia kamppeita!


tiistai 19. helmikuuta 2013

Kaiken hyvän alku



Kaikki alkoi tästä haalarista:

Ticket to Heaven (nyk. Ticket Outdoor) Uffo Suit
Olin säästäväisenä ostanut tuolloin 2-vuotiaalle tytölleni kirpputorilta Jonathanin välikausihaalarin - 8 euroa muistaakseni - ja olin erittäin tyytyväinen ostokseeni. Kuinka ollakaan, haalari suorastaan imi itseensä kaiken kosteuden heti ensimmäisellä käyttökerralla. 

Joku toinen olisi tyynesti saattanut vetää haalarin päälle kuravaatteet, mutta koska kurikset ovat henkilökohtaisia inhokkejani, marssin Jesper Junioriin ja jonkin ihmeellisen johdatuksen turvin ostin sieltä Ticket to Heavenin, nykyään Ticket Outdoor, Uffo Suit -haalarin (nykyään tätä mallia ja kangaslaatua vastaa Ticketin Jam Suit -haalari).

Kun haalari oli ensimmäistä kertaa päällä se sotkeentui koirankakkaan ja joutui heti samana päivänä pesuun.

Kaksi vuotta myöhemmin myin saman haalarin, edelleen loistokuntoisena, huuto.netissä, sain siitä enemmän kuin olin maksanut. Kävi ilmi, että kyseinen kuosi oli himoittu 'musta kukka', josta suorastaan taisteltiin kakkosmarkkinoilla. 

Tajusin kaksi asiaa. Yksi: jos ostaa laatua, se todennäköisesti kestää niin, että sen voi järkevään hintaan myydä eteenpäin ja käyttökustannukset saattavat itseasiassa jäädä pienemmiksi kuin halvemmalla merkillä. Kaksi: jos ostaa laatua alennusmyynnistä tai muuten vaan sattuu joko tiedostaen tai tietämättään ostamaan tulevan klassikon, voivaatteesta joissain tapauksissa saada jopa palkkaa käytöstä.

Päätelmä: suosi laatua ja osta sitä edullisesti, jos mahdollista. Loppu on historiaa.

Sain viime perjantaina postissa pojan välikausihaalarin ja tänä iltana sain käsiini haalariin sopivan pipon, niistä kuvia huomenna!


lauantai 16. helmikuuta 2013

Yäk, pyäk, ällöä!



Lupailin jatkoa kuorivaateasialle, mutta taidan sittenkin jättää takin kuvaamisen siihen että saan hankittua myös sen kaveriksi tulevat housut. Totean kuitenkin, että valinta miellyttää sekä minua että kranttua neljävuotiasta.

Olen itse ollut äitini pukema yläasteelle saakka. Joskus ihmettelin miksi minulle naureskeltiin koulun käytävillä. Myöhemmin ymmärsin, etteivät 13-vuotiaiden kirkkaanpunaiset toppahaalarit tai kivipestyt ratsastusmalliset farkut olleet muotia edes 90-luvulla. Tämän historian huomioon ottaen on hyvin vaikea ymmärtää miten minun geeneilläni varustettu lapsi voi olla todella tarkka vaatteistaan jo neljävuotiaana.

Nykyään lapselle ei kelpaa mikään liian tumma. Hylkäyslistalle ovat viimeaikoina joutuneet sekä tummanlilat collegehousut että ruskea ruusukuvioinen pitkähihainen. Sininen on ehdottomasti out (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin. Mustan fleecekaulurin tyttö hyväksyi vain siksi, että sen olisi muuten saanut pikkuveli eikä saavutetuista eduista (epämieluisistakaan) kannata koskaan luopua. Äidin mielestä trendikkäät farkut ovat tyttären mielestä housujen alinta kuraa. Alennusmyynnistä bongatut Po.P:in legginsit narahtivat sinisestä raidasta ja ihanan pehmeät Espritin sammarit möin vielä laput kiinni uutena eteenpäin koska ne olivat liian vihreät. Esimerkkejä on lukuisia.


Tässä paidassa on kuulokkeet ja siksi se on yäk.
Hyväksyttyjä värejä ovat perinteiset 'tyttövärit' sekä kaikki missä on kuva joko prinsessasta tai keijusta. Mieluiten Disney.

Tämä on minulle selkeä kasvunpaikka. 

Kun aikanaan lukion kynnyksellä heräsin huomaamaan vaatetuksellisen alennustilani ja sitä seuranneena korjausliikkeenä nostin statustani hankkimalla ensimmäiset Levi's 501:seni, jouduin painimaan aivan uudenlaisen ilmiön kanssa: äiti ei hyväksynytkään kaikkia ostoksiani. Muistan elävästi ainakin seuraavat kommentit: "Nuo eivät ole talvikengät", "Tuohon laukkuun eivät mahdu koulukirjat" sekä "Noin lyhyissä shortseissa et lähde ulos".

Silloin lupasin mielessäni tuleville lapsilleni, että annan heidän pukeutua kuten he itse haluavat, vaikka se merkitsisi palelemista pakkasessa tai epäergonomista koululaukkua. Sillä muotihan tunnetusti vaatii uhrauksia.

Nyt pitäisi siis yrittää unohtaa omat näkemykseni ja antaa lapsen pukea kaapista päälleen ne vaatteet, jotka saavat hänet tuntemaan itsensä kauniiksi. Joka asiassahan nelivuotiaan ei voikaan antaa määrätä, mutta näyttää siltä, että tulemme tekemään ainakin osan vaateostoksista jatkossa yhdessä. Äidin pikkutytöstä on tullut Tiedostava.


torstai 14. helmikuuta 2013

Eka kerta



Ensimmäinen on varmaankin aina se vaikein, pätee kohdallani myös blogitekstiin. Kuinka tehdä positiivinen ensivaikutelma sekä vanhoihin että uusiin tuttavuuksiin? Mitä valita aiheeksi?

Aloitanko heti vaatepostauksella vai luokitteleeko se minut automaattisesti materialistiksi? Otanko kantaa yhteiskunnallisesti merkittävään aiheeseen vakavasti otettavan bloggaajan maineen toivossa? Liitänkö tänne yhden piirtämistäni sarjakuvista ja altistan itseni taidekritiikille? (Tosin taide taitaa olla liian hieno sana tähän yhteyteen.)

Kerron siis itsestäni yhden faktan jotta saan jään murrettua ja pääsen alkuun: olen parantumaton lasten ulkovaatesämpläri. Ei ole lainkaan tavatonta, että kauttani kulkee neljäkin talvihaalaria (yhdelle lapselle) ennen kuin löydän sen oikean. Luin joskus jostain että tämänkaltainen päättämättömyys on tyypillinen vasenkätisten piirre. Miehelläni voisi olla muitakin teorioita.

Tummansiniset takki ja housut sekä windfleece Polarn O. Pyret, raitapipo Lindex, kuviopipo Molo Kids ja lenkkarit Viking.
Tänään olen sämplännyt esikoiseni välikausivaatteita. Välikausi on vielä noin kolmen kuukauden päässä, mutta minulle se on erittäin todellinen jo nyt. Nimittäin nyt jaotellaan jyvät akanoista. Hardcore-välikausivaateharrastajat ovat jo valinneet (tai kuten omassa tapauksessani: valinneet, ostaneet, palauttaneet, vaihtaneet, myyneet ja käyneet ostamassa uudet) tulevan kauden välikausivermeet. Nyt on jo käyty taistelut halutuimmista takeista, kuoseista sekä oikean kokoisista asusteista. Ajatelkaapa vaikka kuinka kävi Mini Rodinin keltaisen Pico-takin kanssa.

Välikausivaatteisiin ei tule koskaan suhtautua kevyesti. Ne ovat vaatteet, joissa lapsesi käytönnössä asuu puoli vuotta kerrallaan. Oli aika, jolloin ostin Prismasta tyttärelleni vettäpitämättömän ja edullisen pinkkikuvioisen takin jonka päälle vedin Rukan sadevaatteet kun keli kävi kosteaksi. Se aika on mennyt. Koin heräämisen. 

Minun tapauksessani herääminen sekä päättämättömyys ovat vaikea ja välillä ahdistavakin yhdistelmä. Alekoodien ja kanta-asiakastarjousten bongaus kävisi jo kevyestä päivätyöstä. Tilanteen haastavuutta lisää kohta viisivuotias tyttö, jolla on jo melko selkeä oma maku. Tyttären ja äidin vaatemaun on havaittu viime aikoina olevan melko erilaiset. Tämä tilanne on tuottanut sen yhtälön, että tällä hetkellä yritän kuumeisesti kaupata ylemmän kuvan tummansinisiä välikausivaatteita koska "tummansininen on yäk" ja "henkselit ovat yäk". Housut johtavat siis tällä hetkellä jopa kahdella yäk-pisteellä. Yäk-vaatteiden palautusaika on luonnollisesti kulunut umpeen, kuinkas muuten. 

Kuopukselle: Vihreä takki, windfleecetakki, windfleecehattu sekä pipo Polarn O. Pyret, harmaat housut Tähti Jonathan.

Yäk-takki on jo saanut seuraajan mutta siitä seuraavassa. Teksti uhkaa venyä. Sainpas kuitenkin tässä kätevästi esiteltyä jo osan meidän välikautta, lisää luvassa.

Kiitos kun luit ja tervetuloa uudelleen!

Maria


lauantai 9. helmikuuta 2013

Tarvitseeko maailma uutta äitiblogia?



Koska vastaus saattaa hyvinkin olla ei, jätetään kysymättä. Sen sijaan varaan itselleni tämän pienen siivun bloggeria ja aloitan ihan oman blogin elämästäni kahden lapsen äitinä, lastenvaateihailijana sekä elämän ihmettelijänä. Tavataan pian taas täällä kun saan ensimmäisen kirjoitukseni julkaistua!

Maria