perjantai 22. helmikuuta 2013

Mutsin kaa -haaste



Katja Project Mama -blogista heitti Mutsin kaa -kysymyshaasteen. Vaikka olen uusi blogisti, ajattelin tarttua kysymyspatteriin pelottomasti.


1. Synnytys vai rintatulehdus?
Synnytys, anyday. Rintatulehduksiin liittyvät vauva-ajalta kaikki ne muistot, jotka eniten haluaisin unohtaa - minä imettämässä vauvaa sängyllä nelinkontin esikoisen hyppiessä rinkiä ympärillämme ja kiskomassa minua hiuksista kun sattui pääni kohdalle.

2. Aurinkolasit vessanpöntössä vai luottokortti jääkaapin alla?

Lasit vessanpöntössä. Jääkaapin alustasta ja sen elämänmenosta haluan pysyä erittäin tietämättömänä. 

3. Kersalle silmätulehdusvoide molempiin silmiin vai suppo keskellä yötä?
Silmätulehdusvoide. Ylhäällä on kaksi silmää ja alhaalla vain yksi, joten teoriassa onnistumisen mahdollisuuksia on puolet enemmän.

4. Lapsettoman ajan tissit vai vyötärö?

Vyötärö, sen menettämistä olen surrut, mutta tissiosastolla ei mitään uutta - sitä ei voi kaivata mitä ei koskaan ole ollutkaan.

5. Juhana Vartiainen vai Jyri Häkämies?

Jyri Häkämies. Surullista ja hävettävää on, että vastaukseni perustuu pikaisen googlauksen avulla tehtyyn ulkonäköjaotteluun.

6. Punkku loppu vai suklaa loppu?

Punkku loppu. Juomista ei niin väliksi, mutta suklaata voi syödä pitkin päivää.
 
7. Helteinen muumimaailma vai jäinen hiekkalaatikko?

Muumimaailma, hands down. Sieltä saa kylmiä juomia ja jäätelöä, sekä viihdettä lapsille. Meidän hiekkalaatikolle ei vielä tarjoilla kuumaa kaakaota.

8. Räkätahra mustassa neuletakissa vai kakkaa sormuksen alla?

Räkätahra. Minulla oli kakkaa sormuksen alla muutama päivä sitten ja nyt voisin kokeilla jotain uutta.
 
9. Kunnon krapula vai noro?

Noro. Olisi jotenkin helpompaa hyväksyä väkisin saatu kuin itse aiheutettu.
 
10. Jaxuhalit vai plussatuulet?

Jaxuhalit. Plussatuulet oli täysin uusi tuttavuus, enkä usko että se tämän kerran jälkeenkään jää pysyvästi sanavarastooni.

11. Tunnin kuolapäikkärit vai ilmainen jalkahoito?

Ilmainen jalkahoito. Tunnissa ei ehdi päivällä edes nukahtaa, ainoastaan vaipua horrostilaan josta herää niin kiukkuisena että toivoo ettei olisi edes yrittänyt unta.

Kiitos haasteesta!

Omat kysymykseni (vastaukset voi tuuttuun tapaan linkittää kommentteihin):
1. Legon päälle astuminen vai pään iskeminen avoimen keittiönkaapin kulmaan?
2. Tiskaus vai imurointi?
3. Uhmakohtaus marketissa vai pukemishepulit eteisessä?
4. Mökkiviikonloppu appivanhempien kanssa vai vaellusretki Norjan tuntureilla?
5. Auton sisäsiivous vai vessanpesu?
6. Pienipyöräisten rattaiden työntäminen lumihangessa vai kilometrin kävelymatka 2-vuotiaan kanssa?
7. Päivä omaa aikaa ostoskeskuksessa vai lahjakortti kylpylään?
8. Pillimehu vai eineslihapulla?
9. Aikaiset heräämiset klo 5.35 vai väsytystaistelu nukkumaan vaille puoliyö?
10. Nettipaasto vai puhelinpaasto?
11. Vain Elämää -konsertti vai Tuttiorkesteri-lastentapahtuma?


8 kommenttia :

  1. Tukin sun kommenttilootan mun vastauksilla, koska ei ole blogia minne vastata :)

    1. Legon päälle astuminen vai pään iskeminen avoimen keittiönkaapin kulmaan?
    No legon päälle astuminen, sattuu huomattavasti vähemmän.

    2. Tiskaus vai imurointi?
    Vaikea. Imurointi. Kone hoitakoot tiskauksen ja jatkan haaveilua robotti-imurista.

    3. Uhmakohtaus marketissa vai pukemishepulit eteisessä?
    Uhmakohtaus marketissa. Pysyn rauhallisempana julkisella paikalla. Kotona oma sokka irtoaa jostain syystä helpommin ja nopeammin.

    4. Mökkiviikonloppu appivanhempien kanssa vai vaellusretki Norjan tuntureilla?
    Vaeltamaan tekee aina mieleni :)

    5. Auton sisäsiivous vai vessanpesu?
    Vessanpesu ehdottomasti. Pesen kakkatahroja mieluummin kuin kaivelen hiekanmurusia ahtaista ja hankalista koloista.

    6. Pienipyöräisten rattaiden työntäminen lumihangessa vai kilometrin kävelymatka 2-vuotiaan kanssa?
    Kävelymatka 2-vuotiaan kanssa. Ei ole fyysisesti niin rankkaa :)

    7. Päivä omaa aikaa ostoskeskuksessa vai lahjakortti kylpylään?
    Lahjakortti kylpylään, jos sielläkin saa olla yksin.

    8. Pillimehu vai eineslihapulla?
    Eineslihapulla kai sit. On ruokaa kuitenkin.

    9. Aikaiset heräämiset klo 5.35 vai väsytystaistelu nukkumaan vaille puoliyö?
    Väsytystaistelu. Hajoan aikaisiin aamuihin ehkä kuitenkin enemmän.

    10. Nettipaasto vai puhelinpaasto?
    Puhelinpaasto onnistuu kevyesti. Netistä en luovu.

    11. Vain Elämää -konsertti vai Tuttiorkesteri-lastentapahtuma?
    Ehkä tämän hetkisessä elämässä kuitenkin Tuttiorkesteri. 2-vuotiaan kanssa on niin paljon helpompaa, kun hänelle tarjoilee tekemistä ja elämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minäkin ottaisin varmaan uhmakohtauksen marketissa, edustustilanteissa ei tosiaan tule räyhättyä yhtä pahasti.

      Poista
    2. Unohdit et jäisellä hiekkalaatikolla on hyvää seuraa vaikkei kaakaotarjoilua olekaan :) Minä en muuten tiedä miltä kohdan 5 tyypit näyttää, enkä jaksa just nyt googlata, kun osittain jo nukun tässä näppiksen päällä.. Minä muuten valitsisin supon kohdassa 3, mut olenkin sitä ehkä harjoitellut enemmän kuin keskiverto mutsi.

      Poista
    3. Tuo on kyllä totta, seura on loistavaa! :-)

      Poista
  2. Moi, tuolta Project Maman kautta tulin vierailulle blogiisi:) Toi nro 3:n argumentti on ehdoton!! Repesin.

    VastaaPoista
  3. Nappasin
    http://elamaakerapoikasten.blogspot.fi/2013/03/mutsin-kaa-haaste.html

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!