sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Turku kuvina - ja kuinka saisimme meillekin kuninkaallisen perheen?




Välillä välähtää mielessä että onko minusta tullut juuri se täti, joka näyttää kuvia perhelomastaan vaikkei ketään muuta kiinnosta tippaakaan, mutta antaa mennä.

Tässä siis vähän jälkijättöisesti riemukkaan Turku-päivämme kuvia. Turun linna teki vaikutuksen ja sinne on ehdottomasti palattava uudestaan joko ilman lapsia tai sitten kun lapset ovat hieman isompia ja malttavat kuunnella opastusta. Vähän nolottaa tunnustaa, etten ole koskaan linnassa aikaisemmin käynyt enkä tiennyt että se on näin upeasti restauroitu! 

Linnojen yhteydessä tulee itselleni aina haikeus siitä, ettei meillä Suomessa ole kuninkaallisia. Minua ei henkilökohtaisesti harmittaisi laittaa verorahojani niinkin hauskan instituution ylläpitoon kuin mitä monarkiat (olkoonkin, etteivät enää varsinaisessa vallassa) ovat. Sen mitä menettäisin verorahoissa, kokisin saavani takaisin viihdearvona. Nyt pitää itkeä vaan ulkomaalaisten kuninkaallisten häitä katsoessa (Victorian itkettivät parhaiten, Madeleine ja William molemmat hyvänä kakkosena). 

Oli muuten mahtava lippistarjous Ranella Turun torilla. Melkein teki mieli ostaa.


2 kommenttia :

  1. Kiva katsoa Turku-kuvia! Me reissataan sinne torstaina. Hyvä oli myös kuulla, että linna kiinnosti lapsiakin. Poika ja isä voisivat mennä sinne (itse olen ollut siellä aika hiljattain, polttarikierroksella - oli aika erikoinen :D) ja me tytöt sitten shoppaileen....

    Mä olin aivan liikuttunut Victorian häistä. Niisk. Victoria on paras prinsessa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos blogistasi, jonne eksyin googlen jne avulla ja lueskelin muutamia juttujasi! Olipas kiva löytää uusi mukava blogi :)
    Oli pakko jättää kommenttia, kun olit kirjoittanut toppahaalareista (joojoo, postaat kesälomasta ja minä kommentoin toppahaalareista), et ne po.pin resorihihat on ihan loistavat. Niiden päälle tai alle tulee aina hanskat, joten no hätä, kädet ei palellu vaan materiaali tuntuu ranteessa miellyttävältä. Sen ollessa hanskan päällä pysyy hanska jämysti paikallaan. Piti vain laittaa tää, kun itseä epäilytti viime talvena moinen myös, mutta pelko (?) osottautui turhaksi! Se oli paras haalari ikinä! Ja näis uusissa po.pin haalareissa se resori on sellainen jämy ja kaksinkertainen.
    Ei mulla muuta, nyt bikineitä kaivamaan huomista varten, sillä tänne pohjoiseen on lupailtu helteitä!! <3
    P.s. Turunlinnassa olisi kiva käydä, viimeksi olen siellä lapsena vieraillut :)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!