keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Remonttitunnelmia





Uuden asunnon remontointi alkoi viime viikolla, ja ahneus on kasvanut syödessä. Meillä homman tekee ihan ammattikaveri (koska me ei osata), ja hyvää tulee nopeasti.

Pelkän pintaremontin lisäksi olemme päätyneet sulkemaan kaksi oviaukkoa ja avaamaan yhden uuden. Suureksi iloksemme juuri siitä kohden johon päätimme avata uuden aukon ja suunnittelimme pariovia, löytyi seinän sisästä alkuperäiset pariovet! Ne on ilmeisesti lyöty levyjen alle jo melko pian asunnon valmistumisen jälkeen, ja asunnossa asuneen mummon perilliset olivat jo kenties unohtaneet niiden olemassaolon, jos olivat niistä koskaan tienneetkään. Nyt ne odottelevat kunnostamista ja maalaamista.

Uljaat 80-luvun ovikaaret ovat saaneet väistyä, samoin aulan pissinkeltaiset peililiukuovet. Aulan vaatekaappi käännetään avautumaan toisella puolelle olevaan makuuhuoneeseen, josta tulee lastenhuone. Eteiseen yritetään saada väliovi, joko ihan ulko-oven viereen tai eteissyvennyksen jälkeen. Tällä hetkellä tilanne on se, että kaikki äänet käytävästä kuuluvat sisälle, ja voitte kuvitella että sama toimii myös toisinpäin. Yksi raivokohtaus (minä, kuopus tai esikoinen), ja maineemme tässä talonyhtiössä olisi sinetöity.

Keittiö jää toistaiseksi ennalleen, tai tutkimme kyllä mahdollisuutta vaihtaa kaapin ovet, mutta sen suurempaa remonttia emme tähän vaiheeseen tee. Kaapit ovat todennäköisesti nekin 80-luvulta, mutta sen verran hyväkuntoiset ja siististi pidetyt, että maltamme odotella niiden kanssa vielä hetken ja toipua näistä ensisijaisista budjettilommoista.

Maalivärit ovat olohuoneen väriä vaille alkaneet täsmentyä. Olohuone ja halli saavat vaalean hiekanruskean sävyn, meidän oma makuuhuoneemme korostusvärisen seinän ja lastenhuone, työ/vierashuone, eteinen ja keittiö vedetään sävytetyllä valkoisella. Taistelin pitkään lämpimien maanläheisten sävyjen ja kylmien vastaavien välillä, mutta sydän valitsi ne lämpimät. Harmaat olisivat ihanan modernit ja ajattomat, mutta vaikka kuinka yritän, taidan sisimmässäni kuitenkin olla sellainen Romantic Countryside Goes Modern -tyylinen sisustaja.


Ainut asia mikä nyt tökkii on pakkaaminen. Joku saattaa muistaa kuinka olen sanonut inhoavani jo pelkkää viikonloppureissun pakkausrumbaa. Tämä muuttojuttu on ihan yhtä tuskaa. En ole vielä edes aloittanut muuten kuin perkaamalla parista kaapista ylimääräistä tavaraa kierrätykseen, roskiin ja eteenpäin. Miehen äiti tulee kylään useammaksi päiväksi joten saan vähän helpotusta lastenhoitoon ja toivottavasti pääsen aloittamaan tätäkin puuhaa.

Uudesta kodista pitää myös perata pois tavaraa, sinne on jätetty paljon kirjoja, vanha sohva (pitäisiköhän se jättä itselle ja verhoilla) sekä muuta sekalaista irtaimistoa. Kontin jengi on tulossa hakemaan suurimman osan pois, mutta muutaman vanhan kirjan jemmasin itsellenikin. Oli ilahduttavaa huomata, että asunnossa asunut vanha rouva oli myöskin hömppäkirjallisuuden ystävä, sukulaissielu selvästi.



8 kommenttia :

  1. Aivan mahtavia, jännittäviä ja inspiroivia aikoja elätte. Lämpimät sävyt varmasti hyvä valinta ja jee! -kaariholvit pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meinaa blogimaailmaan ehtiä kun illat menee näitä miettiessä :) Viisi vuotta ollaan asuttu 'väliaikaisesti' nykyisessä asunnossa tekemättä mitään suurempia sisustuksellisia juttuja, ja nyt on ihanaa kun pääsee ihan itse päättämään seiniensä väristä.

      Poista
  2. Oih, mä niin kadehdin kaarettimuutta! Meillä sellaiset on, ja joka päivä huokailen, että miksi ei otettu niitä heti pois. Ihana koti tulee teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyt jonkun lekan vaan ja annat palaa! Jos jostakin oli minulla ehdoton mielipide niin noista kaarista, nöy tängjuu.

      Poista
  3. Hieno tulee ja nuo maalisävyt on just hyvät! :) Tsemppiä sinne muuton ja remontin keskelle! Täälläkin jonkinasteinen tuunausprojekti tiedossa, tilasin tänään uutta tapettia lastenhuoneeseen... :)

    VastaaPoista
  4. Tuntuu aika olevan nyt niin kortilla, että voi olla täällä blogin puolella hiljaisempaa. Tuunausprojektit on parhaita, laitathan kuvia! :-)

    VastaaPoista
  5. Hitsit miten kivalta jo näyttää rempan tulokset! Voi kun mekin päästäisiin taas laittamaan ihkaomaa kotia. Tämä väliaikaisvuokra-asuminen on niin puuduttavaa, kun ei oikein kunnolla voi edes sisustaa. Tai ei siis ole mitään järkeä just nyt panostaa kunnolla. No onneksi voi haaveilla ja laittaa ideoita leikekirjaan :) onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on leikekirja ihan vaan päässä, kun en ole raskinut repiä sivuja mun sisustuslehdistä :-)

      Väliaikausuus sucks, meillä oli viisi vuotta asuntokatselmus päällä, mihinkään sisustukseen ei oikein halunnut satsata koska ei tiennyt sopisiko se seuraavaan asuntoon, ihanaa kun nyt voi tehdä pysyviä päätöksiä ja juuri sellaisia oman mielen mukaisia.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!