Kun kinkkukin on liian liukasta

Elämää viisi- ja kaksivuotiaiden kanssa ei voi väittää tunneköyhäksi. Pienempi tekee ensimmäisiä tutkimusmatkojaan oman tahdon maailmaan ja vanhempi kiukuttelee olemassaolonsa yleistä tuskaa.

Tavallisena päivänä kohtaan tunteita laidasta laitaan: "Äiti, sä oot mun rakkain äiti" -tunnustuksista "Mua inhottaa, inhottaa!" -purkauksiin (viisivuotias) ja "Eiiii haua", "Ei tuje" -huutoihin (kaksivuotias). Eräällä aamupalalla oli kinkkukin isomman mielestä liian liukasta. Valittamisen ja raivostumisen aihetta tuolla kuumaverisellä verbaaliakrobaatilla löytyy lähes joka asiasta: kenkä on huonosti, housut puristavat tai ovat liian löysät, maito on väärässä mukissa, peruna on liian pehmeää, veli laulaa liian kovaa. Välillä meno uhkaa yltyä - ja yltyykin - lasten puolelta hieman fyysiseksi.

Meillä on muutamia perussääntöjä: tunteita saa tuntea, suuttua ja huutaakin saa, mutta ketään ei saa vahingoittaa, ketään ei saa haukkua eikä tavaroita saa rikkoa eikä heitellä. Viisivuotias istuu rikkomuksistaan jäähyllä. Kaksivuotias saa puhuttelun ja 'kevytjäähyn' omassa pinnasängyssään jos meno ei ala rauhoittua.

Eipä siinä mitään vaikka touhu onkin välillä melko kiivasta, mutta kuinka pysyä itse rauhallisena?

Roska-auto nimeltä Äiti

Olen nimittäin huomannut, että mikään ei syö aikuisen auktoriteettia yhtä tehokkaasti kuin riitelyssä lapsen tasolle sortuminen. Ja siellä sitä melko usein möngitäänkin. Kuitenkin lapsi kaipaa sitä, että aikuinen pysyy aikuisena, ottaa vastaan ja kestää sekä hyvät että pahat, tasoittaa pahimmat tunnekuohut ja jaksaa lohduttaa vaikka on juuri saanut päälleen ämpärillisen sitä itseään. Että aikuinen on turvallinen ja tukeva vaikka pieni maailma on menossa sijoiltaan.

Miksi se on välillä niin vaikeaa? Vaikka järki kertoo että nyt on vastassa täysin taantunut, primitiivireaktion saanut pieni lapsi, niin silti on helposti omakin levy kutosella saman tien. Pukeutumisdraaman lopuksi äidin eteisessä paiskomat kumpparit eivät taida opettaa lapselle ainakaan itsehillintää. Etäisyyttä pitäisi ottaa ja järkeä käyttää. Olla lempeä ja samalla tiukka, oikeudenmukainen ja terveillä rajoilla rakastava. Lämmin syli. Onneksi sekin onnistuu välillä.

Nyt kun olen lähes viiden kotona vietetyn vuoden jälkeen käynyt säännöllisemmin osa-aikatyössä huomaan, että vaikka työkin on omalla tavallaan raskasta, auttaa se kummasti jaksamaan arjessa lasten kanssa. Olen päätellyt että mikä tahansa asia väsyttää jos sitä tekee vuosikausia joka ikinen päivä - tämä pätee myös lastenhoitoon. Muutama tunti kodin ulkopuolella auttaa itseäni kummasti palauttamaan perspektiiviä kotidraamoihin, olen pystynyt suhtautumaan moneen (tai edes joihinkin) asioihin rauhallisemmin kun en paini niiden parissa 24/7.

Jotkut omat ylilyöntini kirvelevät mielessäni varmaan pitkään - niissä tilanteissa olisi voinut - ja pitänyt toimia aivan toisin. Onneksi on kuitenkin aina uusi päivä. Ja joka ilta olen taas hieman viisaampi.

Pääsiäinen ja maidottoman, munattoman ja luontaisesti gluteenittoman suklaakakun ohje

Sisarussarjastamme vanhimpana minulla on monesti ollut ilo saada tupa täyteen lapsuudenperhettä kun vanhempani ovat Helsingissä vierailulla. Tänään saimme vieraiksi myös keskimmäisen siskoni kihlattunsa kanssa. 

Kerrankin onnistuin välttämään kaikenlaisen valmistautumisstressin ja laitoin ruokaa hyvällä tuulella, nauttien kauniista auringonpaisteesta ja mukavasta seurasta. Pieni keittiömme oli ääriään myöten täynnä ja porukka istui melkein toistensa sylissä, mutta sopi sijaa antoi taas jälleen kerran.

Meille aikuisille tein jälkiruoaksi Marianne-tuorejuustotortun josta unohdin ottaa kuvan kun tuli kiire sitä syömään. Torttu tehdään edellisenä iltana ja se laitetaan pakkaseen tekeytymään. Meidän perhettä ajatellen se on erityisen kiva ja turvallinen tehdä koska torttuun ei tarvita vehnäjauhoja - esikoisen allergian takia meillä on jauhojen pöllyttely kokonaan kielletty. Resepti täällä ja kuva on Fazerin.

Tyttären 5-vuotissyntymäpäivät lähestyvät, ja olen jo pitkän aikaa sitten luvannut tehdä hänelle ihan oikean suklaakakun. Olen kertonutkin, että tyttö on erittäin allerginen maidolle, munalle ja kotimaisille viljoille. Hyvän reseptin löytäminen on tuottanut päänvaivaa. Yhtä versiota kokeilin, ja tuloksena oli frisbeetä muistuttava kova kiekko. Nyt sain uuden reseptin samalta ystävältäni, joka teki kuopuksen mahtavan Salama McQueen -synttärikakun. Tein aamulla pienen testierän muffinssivuokiin, ja ilokseni muffinssit onnistuivat tosi kivasti! Resepti on peräisin Kinuskikissan uudesta leivontakirjasta.

 
Luontaisesti gluteenittomat leivonnaiset on oman kokemukseni mukaan todella vaikea saada kohoamaan hyvin tai edes kuohkeiksi, joten yllätys olisi suuri kun uunista tuli ulos 'normaalin' näköisiä muffinsseja. Taikinaa laitoin jokaiseen vuokaan säästeliäästi, koska pelkäsin muffinssin muuten jäävän sisältä liian tuoreeksi. Olisi varmaan voinut laittaa enemmänkin, sen verran hyvin nämä paistuivat.

Synttärikakkuun vielä täytteet sisään ja päälle kaunis kuorrutus. Olen niin iloinen! Tytär on haaveillut ihan omasta synttärikakusta ja viimein se on mahdollista! Tällaisista asioista tulee äidin sydän todella iloiseksi.

Maidoton, munaton, (soijaton) ja luontaisesti gluteeniton suklaakakku:

200 g maidotonta margariinia (käytin Keijun juoksevaa maidotonta margariinia)
3 ½ dl sokeria
4 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin Semper Fin Mix hieno jauhoseos)
2 dl perunajauhetta
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 dl kivennäisvettä
2 dl soijajuomaa -> tämän voisi korvata vaikka riisijuomalla, jos on soija-allergia
(150 g tummaa maidotonta suklaata) - itse jätin tämän pois kokonaan

Voitele vuoka (halkaisija 24 cm) ja jauhota se.

Vatkaa margariini ja sokeri hyväksi vaahdoksi.

Yhdistä kuivat aineet keskenään.

Lisää voi-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta, kivennäisvettä ja soijajuomaa.

Pilko suklaa rouheeksi ja sekoita se taikinaan. Kaada taikina vuokaan.

Paista 200 asteessa uuniin alatasolla runsas tunti (paiston muffinsseja n. ½ tuntia). Varmista kypsyys coctailtikulla: tikkuun ei saa jäädä taikinaa. Kumoa kakku vasta jäähtyneenä.

 Iloista pääsiäistä kaikille!

Lelutaivas

Olimme aikoneet tänään illasta perinteiselle Sello-reissulle, mutta ystävä pyysi mukaansa Toys'r'us:iin. Ei tarvinnut paljon houkutella.

Toys'r'us:ista voisi hyvällä syyllä tehdä pyhiinvaelluskohteen: se on kaltaiseni lelufriikin unelmapaikka. Kaikkea tekisi mieli ostaa, ei edes välttämättä lapsille vaan ihan itselleni. Lapset hihkuivat innosta, juoksivat ympäri liikettä (anteeksi, henkilökunta), testailivat polkuautoja ja kotimatkalla tytär ilmoitti pissanneensa housuunsa koska ei malttanut kertoa vessahädästään.

Mekko-ostoksille tarvitaan mukaan asiantunteva makutuomari.

 
Toys'r'us:issa on myös nostalgiaa: me Anttilan leluosastoon tottuneet pienet kuopiolaistytöt emme aikanaan kertakaikkiaan voineet ymmärtää kaupan suuruutta kun pääsimme sinne ensimmäistä kertaa U.S.A.:ssa asuessamme. Kotikaupungissamme Kuopiossa ei siihen aikaan ollut edes automarketteja, McDonaldsista puhumattakaan. Minulla on vieläkin tallessa Toys'r'us:ista ostettu tummaihoinen (sellaista ei ollut kellään kaverilla Suomessa!) Barbie sekä Kaalimaan Kakara.

Ah.

Tässä silmä lepää. Anteeksi kaikki kehittävien puulelujen kannattajat.

Täällä myydään myös telttoja ja näyttäisi olevan mökkikylä. Voisiko tänne leiriytyä?

Ennen reissua kerroin lapsille, että menemme vain katselemaan leluja ja ostamaan kaverille synttärilahjan, emme muuta. Lapset noudattivat sääntöä mallikkaasti, mutta itselläni teki tiukkaa alelaarien ääressä. 

Katsokaa nyt tätäkin:

Haluan nämä kaikki!

Seinällinen täynnä lapsuuteni ykkösleluja: Sylvanian Families -eläimiä - ja vaikka mitä alennuksessa! Haluan!

Ei ollut yllätys, että kaksivuotiaita oli hankala saada pois kaupasta.

Pienen pojan unelma.

Yritän pitää leluhankinnat kohtuudessa, mutta tekisi mieli keksiä tekosyitä päästä liikkeeseen uudelleen. Ihan vaan katselemaan. Ja vähän vain koskettelemaan.

Kaksivuotias iso pieni mies

Kuopus täytti tänään kaksi vuotta. Uskomatonta, että vauvani on jo niin vanha! 

Juhlat vietettiin aamupäivällä 'kaveriporukalla' ja Salama McQueen -teemalla, kutsuttuina samanikäiset puistokaverit. Touhua riitti, kuten tämän ikäisten synttäreillä on tapana. 

Ihana ystävä teki upean Salama McQueen -kakun. En voi kylliksi kiittää!  

Sankari kiittää myös maailman parhaiden ystävien seurasta sekä ihanista lahjoista! Tänään on menty nukkumaan kuvassa näkyvä traktori kädessä.

Isosiskon viisivuotissynttäreitä juhlimme parin viikon päästä hieman isommalla väellä, nyt pitäisi vielä päättää päivämäärä. Niihin kekkereihin ei taida enää kerrostaloasuntomme olohuone riittää, ajattelimme vuokrata tilan juhlia varten.

Tässä välissä olisi tarkoitus vielä juhlistaa lasten synttäreitä kummien kanssa, lisäksi omat vanhempani tulevat käymään viikon kuluttua ja silloinkin juhlitaan - siskoani, äitiäni, isääni ja meidän pieniä. Hurraa kesän rakkauden hedelmät!

'Hirtän itseni patteriin' ja muut kauneimmat lastenlaulut

Esikoinen on siinä iässä, että laulattaa kovasti. Kuuntelen keittiössä paljon radiota ja joulun jälkeen ostin itselleni Vain elämää -levyt, jotka ovat soineet paljon meillä kotona. Tytön suosikkikappale on Erinin 'Vanha nainen hunningolla' Katri Helenan tulkitsemana, eli kotoisammin 'Ratsastuslaulu'. Erityisesti hän tykkää laulaa kertosäkeen alkua, joka menee: "Ja mä mietin kuinka mä ratsastin..." Onneksi ei tiedä, mihin sanoilla viitataan.

Tyttären paras ystävä puolestaan yhdessä vaiheessa lauleskeli PMMP:n Rakkaalleni-kappaletta jossa on sanoitus: "Jos kuitenkin sä hylkäät, niin hirtän itseni patteriin”.

Kovin ovat lastenlaulut muuttuneet omasta lapsuudestani. 

Kuopus oli asetellut tiikereitä parin päivän takaisissa leikeissään. Aikuinen näkee - ja kuulee - asiat hieman eri vinkkelistä.

Aika tietysti kultaa ja muuttaa muistot, mutta omat musiikilliset muistikuvani lapsuudestani ovat laatua 'Mörkö se lähti piiriin', 'Mustan kissan tango' sekä 'Täti Moonika'. Meillä on kyllä nykyäänkin muutama ihan oikea lastenlaululevy, jotka vain valitettavan usein vain jäävät pölyttymään hyllyyn.

Pitäisikö alkaa olla varovaisempi sen suhteen, millaista musiikkia kotona kuuntelee? Missä iässä lapset alkavat ymmärtää mitä he oikeastaan rallattelevat? Onko populäärimusiikki lapselle pahasta? Ja koska en varmaan olisi pätevä äiti ellen syyllistyisi jostakin: olenko soittanut lapselleni liian vähän lastenlauluja ja onko vahinko vielä korjattavissa? Pitäisikö se korjata? 

Kuinka teillä - varotteko soittamasta tietynlaista musiikkia lastenne kuullen vai onko kaikki vapaasti kuunneltavissa? Lauletaanko ja kuunnellaanko teillä paljon perinteisiä lastenlauluja?

Aito ja alkuperäinen

Selailin lasten kanssa vanhaa valokuva-albumiani. Tuossa kuvassa olin vauvana kylvyssä, tuossa ristiäiset ja tuossa... Hetkinen, hetkinen. Tuossa on on Fredrikssonin lakki ja tuossa Mini Rodinin haalari - mutta vuosi on 1981! Miten tämä on mahdollista? 

Ei turhaan sanota, että muoti toistaa itseään! Näyttää nimittäin siltä että olin melko trendikäs taapero jo yksivuotiaana, ainakin mitä nykylastenvaatemuotiin tulee. Niinä päivinä olin kuitenkin varmaan vain yksi tuhansista, puettuna sen aikaisiin henkkamaukkoihin ja jonathaneihin.

Tässä siis talvimuotia vuodelta 1981 ja kovin tutulta näyttää, vai mitäs olette mieltä?

Ps. Jälkihuomautuksena vielä, että voi hyvinkin olla että nämä vaatteet ovat 70-luvun jälkipuolelta, eivätkä siis aivan uusinta uutta talvikaudelle 80-81, mutta hieno yhdennäköisyys kuitenkin nykypäivän tarjontaan!

Tarpeet vs. halut

Tämä on ollut minulle vaikea viikko. Lähes jokainen itseään kunnioittava kauppakeskus, kauppa tai nettikauppa on järjestänyt jonkinlaiset alennusbileet. 

Elloksella on ollut Hintahepulit, Sellossa Sembalot, Forumissa Hintasirkus, KappAhlilla Klubipäivät, Katalog Outletissa Hintahepulit, Citymarketeissa Mammuttimarkkinat, ja mitä näitä muita nyt sitten onkaan.

Oma shoppailuni pyyhki alkuvuodesta hieman yli, joten olen nyt ollut 'Osta vain tarpeeseen' -ostosdietillä. On vaikeaa. Yleensä tarve syntyy sillä sekunnilla kun näen jonkin ihanan vaatteen tai tavaran. Nenänvalkaisuviikkoihin kuuluu, että mieliteoista pitää neuvotella miehen kanssa ennen kuin vingutan Visaa. Hyödynnän nyt siis kätevää yliminä-palvelua. Hyvä kyllä sikäli että kynnys ostaa vaikkapa kaksi uutta pipoa lapsille niiden kaapissa olevan tusinan lisäksi on huomattavasti kohonnut, koska asian esittäminen kulutuskriittiselle puolisolle ei houkuttele. Toimii myös siksi, että silloin joutuu oikeasti miettimään onko jokin asia tarve vai pelkästään halu.

Tällä hetkellä meidän lapset eivät tarvitse uusia vaatteita. Kaapista löytyy sen verran tarpeeksi paitoja ja housuja että niillä kyllä pärjää jos vain vitsii pyörittää pari koneellista viikossa. Mutta kun kaupoissa on juuri nyt ihania vaatteita. Ja vaikka mitä alennuksessa.

Luin muuten jostain, että ostosaddiktion yksi tuntomerkki on kykenemättömyys ohittaa hyvä tarjous. Tunnistan tätä kyllä itsessäni jossain määrin. Meille ei ole tullut mainoksia postilaatikkoon jo useampaan vuoteen ja se on ollut ihan hyvä juttu. Sama pitäisi oikeastaan tehdä sähköpostille - epälistautua kaikista suoramarkkinointi- ja nettikauppalistoista ettei joutuisi houkutuksen tielle.

Yhden löydön sentään viikonloppuna tein - ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla itselleni kunnolliset aurinkolasit, joillaisia olen himoinnut jo useamman vuoden. Olen ollut ohuesti pettynyt markettilaseihin (11,90 €, sentään!) ja tullut Taavetti-ukkini lailla siihen tulokseen että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.

Tässäpä siis uudet Ray-Banit, tadaa!

Kyllä kelpaa nyt kesää odotella ja aurinkoisista hangista nautiskella. Jotenkin pitäisi vaan päästä yli siitä pelosta että näille tapahtuu jotain. Lapset istuvat päälle, linssi naarmuuntuu, tippuvat päästä. Onko olemassa aurinkolasivakuutuksia?

Ps. Kiitos sinulle ihana ystävä, joka olit kanssani Stockalla ja katsoit lasten perään kun en (tälläkään) kertaa osannut ihan hetikään päättää mitkä aurinkolasit valitsen. Olet mahtava! :)