lauantai 2. maaliskuuta 2013

Navy is the new black



Olen jo jonkin aikaa ollut aivan hurahtanut tummansiniseen. Tummansininen on loistava vaihtoehto mustalle, joka tuntuu joskus liian jyrkälle värille ainakin itselleni, joka olen tyypillisen hailakka ristiverinen. Ihailen mustaa muiden yllä, mutta olen viimeaikoina huomannut että en enää muutamia poikkeuksia lukuunottamatta osaa ostaa sitä päälleni, enkä myöskään lasteni päälle. Tummansininen on myös ihanan helppo asustaa muilla väreillä, mahdollisuudet ovat rajattomat.

Heräsin yksi päivä huomaamaan, että olen ehtinyt hankkia tummansinisenä ainakin seuraavaa:

Talven luottotakki, ihanista ihanin ja maailman lämpimin Elvine Madison:

Kuvassa en ole minä. Toivoisin kyllä, että olisin.

Tämän piti olla 'se parempi takki', mutta en ole muihin takkeihin vilkaisutkaan sen jälkeen kun tämän sain. Suosittelen. Bongasin tämänkin vinkin jostain blogista, jonka nimen sekä kirjoittajan olen jo unohtanut, mutta kiitos sinulle, kuka ikinä oletkin. Pelastit talveni. 

Takki on ollut päälläni joka ikinen päivä tänä talvena, niin kaupungilla kuin puistossakin, ja pysynyt silti huippukuntoisena. Elvine on ruotsalainen vaateyritys, joka on erikoistunut laadukkaisiin ja lämpimiin ulkotakkeihin, mutta myy myös muita vaatteita. Oman takkini tilasin Zoovillagesta, jossa oli silloin hyvät alennukset.


Ennen kuin rakastuin lastenvaatteisiin, olin melkoinen vaunu/ratassämpläri. Viimeisimmät, ja myös ihanimmat, BRIO Go't, hankin myös Navy-värisinä, eikä näistä ole ollut tarve luopua. Olen blogannutkin näistä A-T Lastenturvalle, postaukset ja suositukset ovat luettavissa täältä ja täältä

BRIO Go -rattaat valkoisella rungolla, värinä Navy.

Tulevaan talveen olen jo jemmannut kuopukselle Molo Kidsin Polaris-talvihaalarin Black Navy -värissä:

Molo Kids Polaris Black Navy
Meillä on haalareissa tähän mennessä kokeiltu Jonathan, Lassietec, Ticket ja Molo Kids, ja Molo on ehdoton suosikki sekä istuvuutensa että laatunsa puolesta. Myös esikoiselle on haalari ensi talvea varten, hänelle täräkämpi Flamingo, josta hän pitää itse kovasti. Mukavaa tässä 'välikauden' aikana miettiä kuinka tuon tummansinisen haalarin voisi asustaa. Ei tuollainen limenvihreäkään olisi hassumpi, mitä on vuoressa.


Nämä allaolevat Polarn O. Pyretin kuorivaatteet olin jo hankkinut esikoiselle, mutta kuten ehkä saatoitte lukea täältä, homma ei mennyt ihan putkeen. Ei edes, vaikka yritin myydä näitä pinkillä windfleecellä sekä ihanilla asusteilla. Nelivuotias kieltäytyi. (Vaikka olen periaatteessa sitä mieltä että aikuinen päättää, en kuitenkaan jaksanut edes ajatella puolta vuotta vääntämässä näitä väkisin kiireessä pienessä eteisessä tyttären päälle. Kun hän päättää ettei pidä jostain, sen saa kuulla koko talo.)
 
Tummansiniset takki ja housut sekä windfleece Polarn O. Pyret, raitapipo Lindex, kuviopipo Molo Kids ja lenkkarit Viking.


Sitten oli myös se Mini Rodinin tummansininen pipo.

Omassa vaatekaapissani tummansinistä on paljonkin, lapsilla jonkin verran, ja luulenpa että se lisääntyy myös lastenvaatteissa, nyt kun on vauhtiin päästy. 

Meillä on nyt vietetty sisäelämää keskiviikosta lähtien. Esikoinen alkaa nyt parantua, mutta kuopukselle nousi illalla kuume. Puistoon ja liikenteeseen alkaa jo olla ikävä, sekä äidillä että lapsilla. Päivän kohokohtia ovat pihalla auraavat traktorit ja roska-auto, mikä kertoo siitä, että kotona vietettyjä päiviä alkaa olla pari liikaa. Itse olen tehnyt osa-aikatöitä ja sitä kautta päässyt aikuistenkin seuraan, tekee hyvää.

Ikkunaprinsessa ja -prinssi

Mukavaa viikonloppua kaikille!


2 kommenttia :

  1. Mulla on lapsuudesta jäänyt kammo tummansinistä kohtaan. Äiti puki minua paljon siniseen vaikka olisin halunnut vaan vaaleanpunaista :) Kammo alkaa pikkuhiljaa vähän helpottaa mutta esim pojalleni pystyn vain harvoja ja valittuja tummansinisiä pukemaan päälle. Tyttärelle jostain syystä enemmin voin pukea helpommin sinistä.

    Aivan ihastuttava kuva ikkunaprinsessasta-ja prinssistä. Mekin ollaan oltu sisähoidossa jo mooonta päivää. Huomenna toivottavasti paistaa edelleen aurinko, jos siitä päästäisiin jopa nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tuleekohan meidän tytölle samat traumat? Meitä on kolme sisarusta, joten en itse koskaan 'joutunut' pukeutumaan poikaväreihin, eikä ole tuosta kokemusta, mutta moni on sanonut samaa. Puin tyttöä tosi paljon pinkkiin kun oli pienempi, ja siitä on nyt itselläni yritys pois, mutta tietysti se on tyttären lempiväri :-)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!