sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Telttailua ja Reimaa talvelle 2013



Tajusin kasvattavani kaupunkilaislapsia kun kokosimme tänään teltan olohuoneeseen. Ei edes parvekkeelle, vaan olohuoneeseen. Esikoinen oli äkäinen teltan jakamisesta pikkuveljen kanssa, putken oikeasta suunnasta ja ylipäätään tosi kiukkuinen iltapäivästä lähtien. Kun riidat oli saatu sovittua ja illallinen syötyä, tuli teltassa yllättäen aivan hiljaista. Tyttö oli nukahtanut sinne ja kello oli vasta kuusi.

Meillä ei koskaan, ikinä ole lapset nukahtaneet minnekään muualle kuin autoon tai omaan sänkyynsä (tai vauvana tissille) ilman massiivisia nukutustoimia. Rattaissakin molempia on täytynyt työnnellä ikuisuuksia. Sen takia tämä oli suorastaan t a p a h t u m a. Otin oikein kuvankin  muistoksi.

Kannoin lapsen omaan sänkyynsä ja miehen kanssa todettiin että olipa väsynyt tyttö, heräsi aikaisin ja on touhunnut paljon. Kahta ja puolta tuntia myöhemmin kävin vaihtamassa nukkuvalle tytölle yövaatetta ja tajusin että lapsi on aivan kuuma - kuumetta oli 38,4 astetta. Ohuesti harmittaa se, että annoin päivällä tulla täyslaidallisia kun se jatkuva valitus kävi jo hermon päälle, mutta eipä tätä olisi osannut arvata.

Huominen siis parannellaan ja toivottavasti pian päästään taas puistoon uimaan.

* * *

Reima on antanut sneakpeakeja tulevan syksyn ja talven mallistoihin, kuvia nähtävissä ainakin Tittin elämää -blogissaOma suosikkini on ehdottomasti tämä keltainen toppatakki, jonka haluaisin esikoiselle. Väri saattaa aiheuttaa nyrpistelyjä, mutta pidän peukkuja pystyssä, hupun karva saattaa auttaa markkinoinnissa.


Toinen suosikkini on tämä toppahaalari. Jos kuopuksen jemma-Molo (teinihihitystä) osoittautuu liian pieneksi mitä vähän pelkään, tässä voisi olla sille hyvä vaihtoehto. Saisipa tätä tummansinisenä!


Mitäs pidätte? Kuvat on lainattu Tittiltä, toivottavasti hän ei pistä pahakseen.


11 kommenttia :

  1. Jemma-Molo, hih, yhdyn teinihihitykseen... (pitäisi varmaan mennä nukkumaan...)!

    Minäkin luin Tittin postauksen. Ihastuin myös tuohon keltaiseen takkiin, mutta muut eivät saaneet aikaan mitään intohimoja.

    Kyllä mä nyt odottelen innolla että Molo julkaisee oman mallistonsa, ehkäpä sieltä löytyy jälleen the toppahaalari... Huh, mitä näitä tosin vielä miettimään, justhan ne edelliset lumet vasta suli! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen takki on rakkautta (yhdistetyllä blogi- ja teinix-kielellä). Olin ajatellut ensi talveksi jotain oikein tyttömäistä toppatakkia, mutta tämä on tosi kiva ja menisi vielä pikkuveljellekin.

      Meillä on nyt 91 cm pojalle jemmassa Molon 98 toppahaalari ja takki ja vähän jännitän ensi talvea miten sopivat.

      Poista
    2. Mietin tuosta keltaisesta takista, että mahtaako se olla ns. tyttömallinen, eli onkohan siinä rypytys selässä...? Jos on, niin sitten voin unohtaa tästä haaveilun...

      Meidän kuopukselle, 88,5cm, on jemmassa sekä 98cm että 104 cm haalarit, se pienempi on alesta uutena ostettu ja isompi veljen vanha. Veikkailen kyllä että 98cm menee koko talven ja voi olla että myynkin syksyllä tuon 104cm haalarin pois...

      Poista
  2. Ai niin, ja pikaista paranemista tytölle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan että menee äkkiä ohi ja päästään taas nauttimaan kesästä!

      Poista
  3. Parantumisia kuumeiselle!

    Onpas yllättävän kivoja nuo Reimat! Olen vähän karsastanut keltaisia takkeja, koska olen yrittänyt järkeillä, että ovat liian arkoja liallle. Mutta tuo näyttää tosi kivalla. Kivan slimmin oloinen malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reima on huomattavasti petrannut viime vuoden aikana, tosi kivoja juttuja! En uskaltaisi ottaa keltaista haalarina, mutta tämä takki, oi kyllä. Näyttäisi olevan sellainen aika voimakas keltainen, jossa toivottavasti ei lika näy niin helposti.

      Poista
  4. Paranemisia sinne, toivottavasti helpottaa nopeasti! Minä pahoin pelkään, et sun jemma-molo (hih) mahtuu ensi talven, etkä pääse hankkimaan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä saatta käydä niin että mahtuu, mikä olisi tietysti hyvä asia, kun tykkään hurjasti siitä väristä (black navy). Mutta ostelija-alter egoni ei pitäisi siitä.

      Poista
  5. Periaatteen Naisen kautta löysin sun blogiin ja mun on pakko lopettaa tää surffaillu ennen kuin tikahdun nauruun. :D Sun terapianuket tulee pelastamaan vielä monen monta päivää. Ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri tässä muokkailen uusinta episodia Terapianukkeihin :)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!