keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kuinka tehdään tyttöön vaikutus




Pääsin tänään todistamaan ensimmäistä kertaa kun kuopus yritti tehdä tyttöön vaikutuksen. Toki tässä ei vielä ole kysymys mistään romanttisesta virityksestä koska kaverilla on ikää 2 v 2 kk, mutta sen verran ihana oli kuitenkin esikoisen luokse leikkimään tullut kerhokaveri että kaikki keinot otettiin käyttöön.

Ensin sotkettiin tyttöjen leikit ja siihen vähän päälle haukuttiin tyhmäksi. Kun tästä ei provosoitunut kuin äiti joka poisti häirikön huoneesta, niin uusi yritys otettiin lounaspöydässä. Veistä heiluttelemalla ja huutavaksi merirosvoksi tekeytymällä sai vain uudet lähtöpassit muttei juurikaan ihailevia katseita.

Koska aika alkoi käydä vähiin ja päiväunet uhkaavasti lähestyivät, piti ottaa käyttöön järeämmät aseet. Poika yritti sylkeä tyttöjen päälle sekä nuolla heitä, mutta kun tämä sai aikaan vaan hylkimisreaktion, oli aika vetää esiin temppujen grande finale. Housut olivat jo sopivasti poissa kun oikea määränpää oli potta, joten pääsimme nauttimaan ensiluokkaisen hienoista pyllistyksistä.

Tässä vaiheessa oli jo ahdistavaa tajuta olevansa tämän entisen mallilapsen äiti ja perimmäisesti kaikesta vastuussa. En enää koskaan, ikinä, arvostele pikkulasten vanhempia tämänsuuntaisesta (häiriintyneen oloisesta) käytöksestä. Näköjään siihen ei aina voi kasvatuksellakaan vaikuttaa.

Ystävällisesti kertokaa minulle että nämä temput jalostuvat kun ikää tulee. Olisi ikävä saada yläasteelta kotiin postia että poika on pyllistänyt ihastuksensa kohteelle koulun aulassa.


12 kommenttia :

  1. Anteeksi, mutta oli pakko nauraa. Kai tämä oli yksittäinen kokeilu, toivotaan. Normaali lapsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi aika hurjaa jos tämä vaihde nyt jää päälle...

      Poista
  2. Meidän esikoinen on (yksipuolisen) rakastunut naapurin tyttöön, ja vaikutusta hän yrittää tehdä kaiken maailman hurjilla tempuilla, kuten hyppimällä korkealta kiveltä, heittelemällä reteästi hiekkaa ympäriinsä, juoksemalla niin kovaa kuin pääsee jne... Varmaan jos hänellä olisi auto, niin kaahailisi sillä mahdollisimman miehisesti, aivan kuten isänsä viisitoista vuotta sitten... Tuossa hommassa on jotain sisäsyntyistä soidinmenomeininkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamala uho on ollut päällä suurinpiirtein siitä lähtien kun kaveri täytti kaksi vuotta: Mä hyppään! Mä heitän! Salama-pyörä lujaa! Tänään sanoi että "Mä karkaan kauppaan ilman äitiä" ja naureskeli sille ajatukselle. Uhma näyttäytyy niin erilaisena kuin esikoisella, joka on oikein old school drama queen.

      Mutta tosiaan varsin hellyttävät(kin) soidinmenot ja voin kuvitella että on just niitä kavereita jotka haluaisivat vetää letistä ja viskoa kuminpalasilla koulussa. Pitäisiköhän jo aloittaa "kuinka naista kohdellaan oikein" -kasvatus?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Nuorena kun aloittaa niin ehtii temput hioutua tehokkaiksi.

      Poista
  4. Ihana! :D
    Kyllä ne temput iän myötä hiukan muuttuu, ainakin housut pysyvät meidän pojalla päällä vaikka näkyisi tyttöjäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi housujen päällä pysyminen olisi jo itsessään hyvä juttu!

      Poista
  5. ei mene, kun pari vuotta niin onjo ihan toiset temput. Tyttö kertoi, kuinka päiväkoti kaveri oli halunnut temppuilla. oli laitettu alahuuli tytön ylähuuleen ja ylähuuli nokkaan. Kysyin että eikös se ole pussaamista, ei kuulemma ole, kun kaveri oli sanonut sen olen joku temppu... huh hu mitä on veilä odotettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Meidän lapset ei mene koskaan päiväkotiin, päätin juuri.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!