perjantai 31. toukokuuta 2013

Lääkinnälliset toimenpiteet



Kävimme maanantaina esikoisen kanssa Lastenklinikalla ottamassa verikokeet ensi viikkoista allergiakontrollia varten. Nyt tutkitaan mitä sanovat IgE-arvot tällä hetkellä ja mihin suuntaan ruoka-aineallergiat ovat menossa. Viime keväänä todettiin ettei altistuksia maidolle, vehnälle sekä kananmunalle ole syytä tehdä pariin vuoteen, koska arvot huitelivat pilvissä.

Verikoe on ehkä kamalinta mitä esikoinen tietää. Koska mies ajatteli ettei ole reilua huijata lasta 'autoajelulle' kertomatta mihin ollaan menossa (oma moraalini olisi tämän ehkä sallinut), jouduin ensin ottamaan karkailevan lapsen kotoa kiinni ja sen jälkeen väkisin työntämään hänet sisään auton ovesta. Ajomatka itkettiin. Klinikan aulassa jännitys unohtui hetkeksi kun katselimme akvaariota ja tunnistimme sieltä kaloja. Helpotus oli väliaikainen koska jo hetken kuluttua painin kokoisekseen yllättävän voimakkaan viisivuotiaan kanssa laborantin huoneessa. Vaikka näyte otettiin vain sormenpäästä, olisi huudon perusteella voinut luulla että lapselle tehdään keskisuurta leikkausoperaatiota ilman puudutusta.

Odotan kauhulla lasten ensimmäisiä hammasreikiä. Siinä missä pystyn tyynesti pitämään lasta kiinni verikoetta otettaessa tai nukutusaineen vaikutusta odotellessa leikkaussalissa, menen täydelliseen kakkalukkoon hammaslääkärin vastaanotolla. Olen useamman kerran itkenyt hammaslääkärin tuolissa, eikä nyt puhuta mistään yhden kyyneleen tyylikkäästä vierähtämisestä puuteroidulle poskelle. Pelkoni on sitä luokkaa, että käytän vain ja ainoastaan pelkoklinikoiksi luokiteltuja hammaslääkäriasemia ja pyydän lääkäriä pistämään puudutukset tuplana. Jos saisin valita, kaikki toimenpiteet tehtäisiin minulle nukutuksessa.


Kuva www.flickriver.com
Kuinka tältä pohjalta voi opettaa lapselleen luottavaista suhtautumista hammaslääkäreihin? Omat traumani pohjautuvat 80-90 -lukujen kouluhammashoitoloista, joissa operaatiot "saivat vähän sattuakin", erästäkin lääkäriä siteeratakseni. Ajat ovat toki muuttuneet, mutta kuinka voin varmistaa, ettei oma lapseni joudu läpikäymään samaa tuskaa kuin minä puolustuskyvyttömänä ja pelolla penkkiin naulittuna koululaisena?

Ja jos täällä lukijoissa on hammashoitajia, suuhygienistejä tai hui kamala, hammaslääkäreitä, kuinka te pystytte siihen? Oletteko te immuuneja poran äänelle? Voiko siitä työstä nauttia? Olette minulle suuri mysteeri.


5 kommenttia :

  1. Naapurin viisivuotiaan kaksi reikää paikattiin nukutuksessa. ;)

    Toivotaan ettei teidän ja meidänkään lapsille reikiä tulisi. Minulla ja miehellä ei ole ollut kuin yhdet kummallakin, niin ehkä nuokin ovat perineet sellaisen hammaslaadun, joka ei helpolla reikiinny...

    Poden myös semipahaa verikoe- ja hammaslääkärikammoa. Mieluummin synnytän kuin menen hammaslääkäriin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt että kuinka tuon ikäisen reikiä paikataan, ja ainakin meidän esikoinen pitäisi varmaan juurikin nukuttaa, ei siitä muuten tulisi mitään. Toivottavasti säästyvät rei'iltä! Toisaalta viime tarkastuksessa suuhygienisti sanoi, että maitohampaita ei edes välttämättä aleta paikkailemaan.

      Poista
  2. Voin vastata näihin, kun tuo ammatti sattuu olemaan omani ja sitä päätoimisesti teen.

    "Oletteko te immuuneja poran äänelle? Voiko työstä nauttia?"

    - Poran ääni ei puistata, mutta on sen verran kovaääninen tehoimurin kanssa, että se käy joskus korviin. Käytän kuulosuojaimia jos on pitkiä istuntoja.

    On tiettyjä toimenpiteitä jotka kuormittavat tavanomaista enemmän. Hyvin kipeän potilaan hoitaminen on uuvuttavinta - esimerkiksi tilanne, jossa potilas ei puudu akuutin tulehdustilan vuoksi, on kuormittava. Kuvaisin tunnetta "varuillaan olevaksi": on oltava varpaillaan että potilas ei pyörry, että hän ei liikahtele äkisti tai muutoin kärsi kivusta.

    Itse tulen erinomaisesti toimeen pienimpien lastenkin kanssa. Hyvän hammashoitokäynnin kriteerit ovat heillä toisenlaiset kuin aikuisilla. Työn jälki saattaa jäädä keskinkertaiseksi, ja joskus tavoitteena ei ole tehdä mitään toimenpidettä vaan luoda luottamus. Itse välttelen viimeiseen asti kivun tuottamista, koska siitä voi jäädä pelko päälle. Omasta mielestäni lapsi, joka kehittää pelon vaikkapa kipeää tehneestä puukiilan tökkäämisestä ikeneen, on fiksu tyyppi. Epäileväisyys on hyvä piirre, sehän suojaa lasta monelta. Lasten kanssa mittaan onnistumisen toisilla kriteereillä kuin pelkäämättömän aikuisen kanssa.

    Teen myös työtä anestesiahammashoidossa, eli keskussairaalassa nukutetuille lapsille. Minusta herkkuja tuputtavien (iso)vanhempien tulisi olla näkemässä se hetki, kun lasta herätellään anestesiasta ja tällä spasmaa, ja kun lapsi herätessään kakoo ja toivottomia maitohampaita on poistettu lukuisia. Huomaan itsekin harjaavani lasteni hampaat jostain syystä erityisen hyvin anestesiapäivien jälkeen. En tiedä mikä on totuus, mutta kovin usein vanhemmat kertovat sairaalassa karioitumisen taustalla olevan erityisesti isovanhempien herkkujen vuolaan antamisen.

    Nautin kyllä työstäni. Monet pelkäävät potilaat kertovat etteivät nauti yhtään luonani käynnistä. Iso osa potilastyöstä on kuitenkin minun tapauksessani akuuttien särkyjen hoitamista ja on aina yhtä palkitsevaa, kun silmän umpeuttanut tai yöunet vienyt kipu ja tulehdus lähtee rauhoittumaan. Tämä on sellaista hyvää perusterveydenhuollon työtä - tasolla, jossa asiat eivät pääse useinkaan kehittymään henkeä uhkaaviksi. Joka päivä joku sanoo kiitoksen.

    -hml, Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavaa saada kommentti alan ammattilaiselta! Tuota lasten anestesiajuttua lukiessa tuli muuten heti sellainen olo, että tupla-aika lasten hampaiden harjaukseen ja herkut minimiin. Kurjaa kuulla, että jo pienillä maitohampaisilla lapsilla on niin huonot hampaat että niitä täytyy poistaa. En tiedä käytkö katsomassa tämän vastakommenttini, mutta haluaisin kysyä, että siirtyykö tuo kariestaipumus sitten uusiin rautahampaisiin, ts. ovatko nämä lapset aina pulassa hampaidensa kanssa?

      Varmaan iso juttu joidenkin lasten kohdalla on se, että erityisesti isovanhemmat antavat ruoan ja herkut itse käyttämästään lusikasta. Esikoisen kohdalla olemme olleet tuosta bakteeri-hommasta tosi tarkkoja, kuopuksen kanssa on minulla erityisesti välillä lipsunut.

      Ymmärrän sen, että tuo varmaan suurta tyydytystä kun saa niin konkreettisesti nähdä työnsä jäljen. Jotenkin kammoisena sitä projisoi sen oman palkonsa myös hoitohenkilökuntaan ja ajattelee että varmaan ne salaa tutisevin käsin sitä poraa käyttävät.

      Poista
    2. Pahoittelut että vastaan tähän näin myöhässä! Kiitos vastakommentista.

      Jos maitohampaissa on reikiä, niin varsinkin näiden reikiintyneiden hampaiden alta puhkeavat pysyvät hampaat karioituvat herkemmin. Kyse on varmasti ainakin siitä, että jos maitohampaissa on reikiä, niin suuhun on päässyt mutans streptokokki, ja sitähän ei saada suusta pois vaan se jää osaksi flooraa ja siten korottaa riskiä myös pysyvien reikiintymiselle. Paikkaaminen ei poista kariesbakteeria suusta, mutta paikat vähentävät karies"kuormaa".

      Hain tuolta Käypä hoito -suosituksista muutaman oleellisen kohdan:

      Hampaiden reikiintymisen kannalta kriittisiä ikäkausia ovat:
      0.5–2 vuotta (maitohampaiden puhkeaminen ja siihen liittyvä suuri riski mutansstreptokokkien kolonisoitumiseen)
      5–7 vuotta (pysyvien ensimmäisten poskihampaiden puhkeaminen)
      10–13 vuotta (pysyvien toisten poskihampaiden puhkeaminen).

      Pysyvien poskihampaiden osalta kriittinen vaihe kestää siihen asti, kunnes hampaat puhkeavat purentaan.

      ...Loppuun pienenä kuriositeettina että jos paikkaan pienten lasten hampaita, käytän äärimmäisen vähän poraa. Jos vain kiille on jo rikki, kaivelen lapsen mieliksi pikku taikakauhalla hampaan sisältä vaikka sitten bensaa sille pikkuautolle, joka on tuon pikkuisen potilaan kädessä :)

      -hml, Oulusta

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!