tiistai 18. kesäkuuta 2013

Allergiaperheen ruokailu



Olenkin jo muutaman kerran tässä blogissa maininnut, että esikoisemme on erittäin allerginen lehmänmaidolle, kotimaisille viljoille (pl. kaura) ja kananmunalle. Seurauksena on anafylaksia, eli äkillinen ja hengenvaarallinen allerginen reaktio. Wikipediaa siteeratakseni "oireita ovat mm. kutina, punoitus/laaja-alainen nokkosihottuma, hengenahdistus ja vatsakivut/oksentelu. Sitä hoidetaan välittömästi adrenaliiniruiskeella ja sairaalahoidolla." Meidän tyttäremme reagoi jo kosketukseen; jos vaikkapa maitoa joutuu silmiin muurautuvat ne umpeen, jos iholle, nousee siihen nokkosrokko.

Voitte arvata, että tämä asettaa muutamia lisävaatimuksia ruoanlaittoon ja keittiöhygieniaan. Leikkuulautojen, veisten, käsien, astioiden, kattiloiden ym. on oltava ehdottoman puhtaat kaikesta allergisoivasta. Jos annan kuopukselle palan juustoa, on minun pestävä käteni ennen kuin annan esikoiselle palan kinkkua. Vehnäleivonnaisten leipominen on kielletty koska jauhot pölisevät.


Meillä tehtävä ruoka laitetaan luontaisesti gluteenittomista, maidottomista ja munattomista raaka-aineista. Voisihan sitä kenties vääntää aina kaksi erilaista ruokaa, toisen esikoiselle ja toisen meille muille, mutta ei sekään olisi reilua että yksi söisi aina erilaisia eväitä. Olen vieläpä niitä ihmisiä jotka siinä määrin eivät nauti ruoanlaitosta että jaksaisin ihan huvikseni laittaa monta erilaista ateriaa samana päivänä.

Monesti käy niin että teen lounaan tai illallisen lapsille ja syön itse ruisleipää koska alan olla melko kyllästynyt tekemiini ruokiin - niitä tähteitä kyllä syön. Mielikuvitus alkaa loppua. Meidän ainoat einekset ovat nakit ja ranskalaiset sekä Merimiespata lastenruokahyllystä, kaiken muun teen itse alusta loppuun. Kaipaan kermaa, voita, makaronia ja munakasta. Joskus iloittelen kanasalaatilla. 

Ehkä väsyttävintä on se, etten ikinä, milloinkaan voi lähteä lapsen kanssa reissuun ilman järjetöntä ruokakassia. Omavarainen on oltava ja kaikki ruokailut pitää ennakoida, laskea että mukana on varmasti tarpeeksi evästä kattamaan päivän ateriat. Vai oletteko kuulleet pienestä kyläkaupasta Turun saaristossa jossa myydään luontaisesti gluteenitonta leipää? Tai ABC-liikennemyymälästä jossa olisi yhtenä ateriavaihtoehtona dieettikeittiössä dieettikokin toimesta valmistettu tilausannos? Ei mäkkäriä meidän perheelle.

En tiedä mikä tämän kirjoituksen alkuperäinen pointti oli. Melkoista valitusta tuli. Mutta ehkä te nyt alatte ymmärtää miksi minun on pakko syödä salaa herkkuja. Kaikki johtuu siitä etten saa sitä oikeaa, perinteistä, omatekoista makaronilaatikkoa.


TIETOISKU
Maitoallergikko on allerginen maidon proteiinille, siksi mitkään laktoosittomat tai maitoa missään muodossa sisältävät tuotteet eivät sovi. Sama juttu viljojen kanssa - esimerkiksi leipien tulee olla luontaisesti gluteenittomia, tavalliset gluteenittomat sisältävät yleensä vehnätärkkelystä jossa on vehnäproteiinia.


22 kommenttia :

  1. Nosta sulle hattua tuon kaiken jaksamiseen. Tiedän muitakin noin allergisia tapauksia ja se vaatii äidiltä TODELLA PALJON! TSEMPPIÄ:)

    VastaaPoista
  2. mä oisin varmaan ihan hukassa tuossa tilanteessa. propsit sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tämä alkaa jo sujua, mitä nyt välillä ketuttaa ja väsyttää. :)

      Poista
  3. Hei, tykkäään lukea blogiasi, koska pidän terapianukeista ja olen väsymätön täydellisten välikausivaatteiden etsijä. Mutta myös, koska meillä asuu 1-vuotias maitoallergikko ja 3-vuotias muna-allergikko, jonka oireet ovat lääkärin mukaan "lähes anafylaktisia". Pienempi näyttää kestävän hieman maitotuotteita, mutta tuon isomman kanssa on eletty monta huolenhetkeä... Hänellä todettiin nyt myös astma ja atoopikkoja ovat molemmat totta kai.

    Mekin yritämme olla rakentamatta isommalle "allergisen lapsen identiteettiä" ja suunnittelemme ruuat yleensä kaikilta osin hänelle sopiviksi. Hänellä on myös eräs toinen harvinaisempi ruoka-aineallergia.

    Kirjoita siis mieluusti kevyistä ja kivoista aiheista, mutta kirjoita toki myös siitä, miten huoli meinaa joskus sumentaa vaikeasti allergisen lapsen äidin pään. Ja miten ärsyttävää on raahata niitä eväitä, ja lääkkeitä, joka ikiseen paikkaan. Sekä siitä miten ihmisten suhtautuminen allergioihin on välillä, no varmaan tiedät millaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri! Toit esille hyvän pointin eli sen, että miten eletään vaikeasti allergisen lapsen kanssa mahdollisimman normaalia elämää ilman, että lapselle jää se tunne että hän on itse 'allergia'. Soimaan itseäni välillä siitä, että puhun allergioista tai kerron meidän tarinaamme lapsen kuullen, mutta toisaalta se on hänen tarinansa eikä sitä voi salatakaan. Samalla hänen on kirjaimellisesti elintärkeää oppia erottamaan ne ruoat joita saa ja ne joita ei saa syödä.

      Huoli ja epätietoisuus ovat arkipäivää. Joskus sanon miehelleni, että meidän pitäisi varmaan päästä johonkin traumaterapiaan, koska välillä sellaiset ahdistuneet tunteet nousevat voimakkaasti pintaan. Olemme pari kertaa olleet ambulanssin kyydissä ja sitä tunnetta ei unohda kun odottaa apua saapuvaksi tukkoon menossa oleva lapsi sylissään.

      Neuroottisena minua varmaan pitää moni, mutta nyt siitä ei enää oikein jaksa välittää. Mieluummin varmistaa olosuhteet kuin on koko ajan sydän kurkussa. Jos minun pitää saada lukea tuoteselosteet tarjolla olevista herkuista, kaivan ne vaikka roskiksesta. Riskejä ei oteta. Onneksi lähipiiri ja ystävät ymmärtävät tämän ja tietävät meidän rajoitteet.

      Vielä kun pääsisi siitä "Ai maitoallergikko? No mut tämä on laktoositonta" -tietämättömyydestä mikä vaivaa suurta osaa suomalaisista.

      Ihanaa kun kommentoit! Kiitos että ymmärrät :)

      Poista
  4. Tuo vaatii kyllä suunnittelua ja ymmärrän, jos ruokiin kyllästyy:)

    Makaroneja kyllä löytyy myös gluteenittomina (mielestäni luontaisesti gluteeniton) ja makaronilaatikkoahan voi valmistaa myös ilman munaa ja maitoa:) Ohjeita löytyy, kun googletat "munaton maidoton makaronilaatikko" ja sitten vaan makaronien tilalle noita gluteenittomina:)

    Näistä linkeistä löytyy hyvin ohjeita tuolle ruokavaliolle, joita itse olen hyödyntänyt ahkerasti:)

    http://www.pirkanmaanallergia.fi/sites/www.pirkanmaanallergia.fi/ruokaohjeet/maidoton_munaton_gluteeniton/index.html

    http://blogitus.net/sitruunapuu/aakkosellinen-hakemisto/allergiareseptit/

    http://www.sempergluteeniton.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, ja pitääpä kokeilla jotakin noista ohjeista!

      Omaan akuuttiin makaronilaatikontuskaani tehoaa kuitenkin vain se ns. 'oikeista' makaroneista tehty, munallinen ja maidollinen versio :)

      Poista
  5. mites hernekeitto? se oli meidän perheen eka yhteinen valmisruoka :)
    meillä on noiden lisäksi poissa nauta+possu, muttei sentään mene anafylaksiaan saakka. ainoa allergikko_enää_ on 2v2kk ikäinen, joten syö ihan omia ruokia koska itse en kuuden vuoden jälkeenkään kykene syömään soijatuotteita, ja glut leivonnaiset ei vieläkään taivu mun suuhuni hyviksi vaikka kelpaa lapsille ja vieraillekaan en kerro yleensä mitä syövät jos tiedän ettei rajoituksia ole :D

    pastaa+jauhelihakastiketta: kahteen kattilaan makarooneja, joista toiset on yleensä maissista tehtyjä. tomaattikastike alulle+maustaminen. ennen jauhelihaa otetaan syrjään pienimmän annos, jonne sulatan pakastimesta erikseen paistettua broilerin/lampaan jauhelihaa, ja meidän muiden kattilalliseen nautaa.
    itse olen miltei valmis suurtalouskokki eli keittiöpuuhat on tosi jees, joten mikäs siinä. joskus yksi söi maidotonta, toinen maidotonta+viljatonta ja minä miehen kanssa ihan normia ;) eli kolmenlaista ruokaa tuli laitettua, toki lapsille jättiannokset ja loput pakastimeen. me kyllä monesti syötiin vaan pihviä tms mitä oli helppoa yhdelle/kahdelle tehdä, koska mies oli matkatöissä.
    meillä taisi olla 6 sopivaa purkkiruokaa, mutta vuoden verran kodin ulkopuolella niitä syötyään V tuumasti ettei maistu, ja ei vaan syö niitä.
    se siitäkin helppoudesta taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEi, hyvä kun muistutit! Meillä on itseasiassa juuri kokeilua varten ostettu, kaappiin unohdettu hernekeitto jemmassa!

      Luontaisesti gluteenittomat, maidottomat ja munattomat tuotteet tulevat itselläni jo korvista, söin niitä useamman kuukauden imetysdieetin aikana enkä koskaan niihin tottunut. Kuopus on 'sekasyöjä' eli syö molempia ja tykkää molemmista. Varmaan kyse on siitä mihin on tottunut.

      Poista
  6. Ymmärrän mitä vaikeat allergiat vanhemmiltaan vaativatkaan. Meillä poika saa mm. murusestakin vaikeat vatsavaivat riesakseen useiksi viikoiksi ja ihokin pahimmassa tapauksessa aukeilee. Ongelmana on siis myös itse vehnä eikä pelkästään sen sisältämä gluteeni, joten kaupassakin saa olla tarkkana.

    Nyt on pitänyt talven aikana tottua ajatukseen etten pysty koko aikaa vahtimaan mitä lapselle tarjotaan. Mm. kerhoonhan viedään kyllä omat eväät, mutta siellä vietetään lasten syntymäpäiviä yms. juhlia. Suureksi ilokseni lapsi onkin itse oppinut, että jopa karkeissa voi olla sopimattomia tuotteita ja vieraaltakin varmistaa ettei varmasti sisällä kiellettyä. Lapsi on kuitenkin lapsi ja kauhulla odotan sitä päivää jolloin on päättänyt salaa maistaakin samaa mitä kaveritkin syövät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä varmista aina että kaikki tyttärelle tarjottava on sopivaa. Kerhossa hänelle on jemmassa oma herkkupussi, josta saa ottaa lakuja, sipsejä, keksejä yms. kun joku lapsi tuo synttäriherkkua. Toistaiseksi lapsi on itsekin ollut tosi tarkkana siitä mitä saa syödä. Ollaan kai peloteltu tarpeeksi ;)

      Tsemppiä teillekin allergiaelämään!

      Poista
  7. Ystäväperheen allergia-arkea seuranneena en voi kuin nöyränä toivottaa jaksamista. Toivottavasti allergiat iän kanssa helpottaa.

    Sulle on kesäinen haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan että helpottavat! Ensi keväänä aloitetaan siedätykset jos eivät mene itsestään ohi, toivottavasti siedättyy!

      Kiitos haasteesta! Käyn kurkkaamassa! :)

      Poista

  8. Inhottavaa, miten "allergiset" pilaavat allergisten maineen ja saavat oikeasti allergiset tuntemaan itsensä hysteerikoiksi. Mä olen hysteerinen kaikkien allergioiden kanssa, joka varmasti on hyvä, koska ammatiltani olen tarjoilija ja kokki.

    Usein vaan tulee näitä mä-olen-niiiiiiin-allerginen-maidolle/paprikalle/sipulille/-tyyppejä, joiden takia ravaan ympäri ravintolaa tutkien kaikki tuoteselosteet vain todetakseni, että jossain tuotteessa, jota ei annoksessa voi korvata, on maitoproteiinia/paprikajauhetta/sipulia. Kun tiedon välittää asiakkaalle niin turhan usein vastaus on "no ei se haittaa, kyllä mä sitä voin syödä"

    Ja karppaus ilmiönä on saanut ihmiset luulemaan, että kun pyytää gluteenitonta, niin saa karppiystävällistä, argh!

    Propsit sulle jaksamisesta, ei se helppoa varmasti ole, mutta toivon myös, että iän kanssa helpottaisi.

    Ps: Et ole hysteerinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Termit menevät tosiaan monilla helposti sekaisin! Maitoallergia/laktoosi-intoleranssi ja keliakia/vilja-allergia. Ei ole harva kerta kun vilja-allergikolle tarjotaan gluteenittomia keksejä jne. Järjestetään kansallinen tietoiskupäivä! :D

      Poista
  9. Perhekahvilat yms on hirmu hankalia, aina on murusia jossin :/ muista kun imuroin vuosia 5krt päivässä ettei vain jäänyt murusia..
    ehkä mun vauvakuume karisee, sillä tällä geenipotilla se nelonenkin olisi allergikko, todennäköisyydet on niin suuria.
    niin odotan sitä hetkeä, kun saan ostaa kaupasta yhdelaista maitoa, yhdenlaista levitettä, kaikki voidaan syödä yhtä ja samaa ruokaa jokapäivä, ja ravintolaankin voi mennä ihan extempore.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän oli pakko lopettaa vierailut paikallisen MLL:n perhekahvilassa koska siellä lapset kulkivat ympäriinsä voileivät kädessä ja murusia ja sitä voiklähmää oli kaikkialla.

      Helppoa on ollut siinä mielessä että esikoinen on se allergikko ja kuopus terve, ei ole haitannut vaikka kuopus on ryöminyt pöytien alla syömässä esikoisen eväitä. Hankalampi olisi toisin päin.

      Ravintoloissa olin/olen aina se outo ja hankala tyyppi joka hinkkaa pöydät ja syöttötuolit puhtaaksi puhdistuspyyhkeillä, käy sen jälkeen valittamassa likaisista ruokailuvälineistä ja sitten lämmittää omat ruoat mikrossa... ;)

      Poista
  10. Respect vaan sinne suuntaan, ei voi muuta sanoa! Hienosti oot ottanut asian haltuun, todella ihaltavalla tavalla. <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!