keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kiltti vauva vs. tuhma vauva



Yksi sananparsi on äidiksi tultuani ärsyttänyt minua suunnattomasti, ja se on 'kiltti vauva'. 

Kun esikoisemme syntyi, törmäsin tämän tästä ihmisiin jotka hyväntahtoisesti kyselivät onko se kiltti vauva? Mitä ihmettä? Teki ihan piruuttaan mieli vastata että "No, hän kyllä itkeskelee aikalailla, nukkuu päivällä 15 minuutin pätkissä ja yöllä tunnin pätkissä eli ei, hän ei taida olla kiltti, hän on tuhma. TUHMA!"

Odotin vuoroani jälkitarkastukseen ja odotushuoneeseen sattui samassa perhevalmennuksessa ollut äiti. Vaihdettiin siinä pikaisesti kuulumisia, ja hän ennätti sanomaan että "Meillä on kyllä niin kiltti vauva, itkee vain nälkäänsä. Nukahtaa jo ennen vaunuihin pääsyä, ulkovaatetta pukiessa". Meillä oli silloin tämä itkeskelevä, vartin torkkuja ottava, tississä kiinni roikkuva vauva. Jos tämän toisen äidin vauva oli kiltti, mikä meidän vauvamme sitten oli? Vaikkemme sitä silloin tienneet, esikoinen itki vatsakipujaan ja pahaa oloaan vaikeiden allergioidensa takia. Hänestä ei koskaan olisi voinutkaan tulla kilttiä vauvaa.


Joskus tuntuu, että Suomessa on vallalla aivan käsittämätön odotus sille, että vauvojen pitäisi olla kilttejä. Toisin sanoen helppohoitoisia, vähän itkeviä, hyvin nukkuvia ja vähään tyytyviä. Onhan se äidille ja isälle eri helppoa jos näin on, mutta voitaisiinko sille edes keksiä joku toinen nimi? Ja miksi ylipäätään pienten vauvojen pitäisi olla sellaisia, että he ovat mahdollisimman vähän vaivaksi? 

Epäkilttejä vauvoja sanotaan usein haastaviksi. Aivan kuin vauva olisi jo syntyessään ottanut sellaisen kettumaisen asenteen että aion nyt olla haastava vauva. Voisin kyllä periaatteessa hyvinkin nukkua yöt läpeensä, syödä vain neljän tunnin välein ja olla lopun aikaa hiljaa, mutta koska minulla on kettumaisen persoonallisuuden oireyhtymä, en aio tehdä niin.

Minusta on vähän, eikä kun aika paljonkin väärin se, että monilla tuntuu olevan sellainen ajatus että vauvasta pitäisi mahdollisimman pian tehdä sellainen itsekseen paljon viihtyvä, vanhempiaan turhilla pyynnöillä vaivaamaton helppo lapsi. Mikseivät vauvat vaan voi olla persoonia? Joku nukkuu enemmän kuin toinen, joku ottaa muutokset säpäkämmin, jonkun paras paikka on vanhemman iholla. Joku on tempperamenttisempi kuin toinen muttei varmasti siltikään tahallaan haastava. Toki vanhemmat voivat ja saavatkin väsyä, mutta ei vauvaa tarvitse leimata vaikkapa vaikeaksi.

Vähän isompi lapsi voi jo ihan tarkoituksella ottaakin matsia vanhemman kanssa, suorastaan haastaa tahtojen taisteluun. Silloinkin joku teko voi olla kiltisti tai tuhmasti tehty, lapsen itsensä ei tarvitse olla tuhma tai kiltti. Vauvaa määrittämään nuo sanat kuuluvat vielä vähemmän. Itse pidin tosi paljon niistä ihmisistä jotka lasten vauva-aikana kysyivät ihan vaan että "Miten teillä on mennyt"? Se on mielestäni mukavan neutraali, vastaajalle tilaa antava tapa tiedustella elämästä uuden tulokkaan kanssa.


35 kommenttia :

  1. Vanhemmalla kansalla tuntuu olevan paljon tämä mielipide vauvasta, joka itkee useammin että hän ei ole kiltti vauva. Tuota toistuvasti saanut kuulla, niin alkaa itsekin miettiä että "ei mun vauva ole kiltti, joka nukkuu paljon tai viihtyisi itsekseen" unohtaa siinä vaiheessa kun joka puolelta kysytään minkälainen vauva teillä on, että hänellä on oma persoona. Tulee usein vain vastattua siihen kysymykseen, ei nukuta, kitisee enemmän ja viihtyy parhaiten kun on ihmisiä ympärillä.
    Tarkoitan siis vaan, että pitäisi itse muistaa aina ajatella että jokaisella on oma persoonansa, eikä lähteä siihen mukaan onko kiltti vauva vai ei. Kylläpä meni sekavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten minua on hämännyt se, että olen kuullut tätä myös monen ikäiseni naisen suusta. Kun vaan annettaisiin kaikkien olla yksilöitä jaottelematta jo syntymästä kiltteihin ja niihin muihin.

      Poista
    2. Okei, minä olen vain törmännyt vanhempiin. Ja kuullut sitä usein niin tullu kieltämättä itsekkin ajateltua niin sitten. Mutta, ollaan jaottelematta ja annetaan jokaisen kasvaa omana itsenään :)

      Poista
    3. Apua, toivottavasti et ajatellut että tässä ojennan juuri sinua... Kun itsekin luilin aikaisemmin että vanha kansa puhuu näin, ja niin puhukin, mutta moni ikäiseni on tullut kyselemään että onko teillä kiltti vauva.

      Eikä tämä kaikkia varmaan ollenkaan ärsytäkään, minulle itselleni se särähtää korvaan.

      Poista
    4. En nyt ottanut tätä itseeni :) vaan pisti kyllä mietityttää omaa ajattelu-, tai lähinnä suhtautumista. Kuinka helposti sitä meneekin sitten virran mukaan.

      Poista
  2. Pitkälti samoja olen ajatellut, mua häiritsee myös vauvojen oletettu "kiltteys" tai ei. Mä olen usein kyllä selittänyt, että meidän lapset on olleet kohtuullisen helppoja vauvoja - oikeastaan sehän kertoo ehkä enemmän siitä vanhemman kokemuksesta kuin lapsen luonteesta, mutta jotain siitä, millaista vauvaelämä oli.

    Mainio tuo kuva. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kuopusta itseasiassa monesti kuvaillut helpoksi vauvaksi, koska sellainen hän tosiaan oli. Siis elämä hänen kanssaan oli melko helppoa, niin helppoa kuin se nyt voi olla sellaisen perustyytyväisen, hyvin syövän, paljon nukkuvan 'kiltin' vauvan kanssa ;) Mutta kiltiksi en ole häntä koskaan luonnehtinut.

      Poista
  3. Olen periaatteessa samaa mieltä kanssasi, vaikka toisaalta käyn asian kanssa sellaista pientä kamppailua oman pääni sisällä ;) Olen itse erehtynyt kutsumaan kuopustani kiltiksi; hän nukkuu ja syö hyvin, on vaivaton ja vaatimaton, oikea helppouden perikuva (no siinähän tuli näitä "parjattuja" adjektiiveja) mutta silti kiltiksi kutsuminen särähtää hirvittävän helposti omaan korvaanikin! Ja ihan vain siitä syystä koska en koskaan kutsuisi häntä tuhmaksi, vaikka tilanne olisi eri. Persoona, se on hyvä sana, jopa "vanhempiinsa tullut" on fraasi, jota joskus käytän.

    Ehkä syynä on esikoisen vauva-aika joka oli haastavampi minulle, pelkästään siitä syystä että itse oli epävarmempi vanhempana. Nyt olen pystynyt nauttimaan enemmän ihan pelkästään siitä syystä että varmuutta on enemmän. Juontaako se siis tästä juurensa, että ajattelen välillä nuorimmaistani kiltiksi, vaikka oikeasti se on vain oma asenteeni/epävarmuuteni joka on muuttunut/helpottanut? En tiedä.

    Minua ei kyllä haittaa jos joku lastaan kutsuu kiltiksi tai vaikeaksi, koska ajattelen usein että moni juttu tässä äitiydessä/perhe-elämässä on omasta asenteesta kiinni. Sitä vaan ei ehkä ihan alussa hiffaa, joten monesti sitä saatetaan hehkuttaa sitä helppoutta, tai hakea tukea sille, että tuntee olevansa vähän haastavamman vauvan vanhempi. Eiköhän useammalla kuitenkin jossain vaiheessa syty se lamppu että se lapsi onkin ihan omanlaisensa persoona.

    "Onko se kiltti vauva" särähtäisi kyllä omaankin korvaan, että ei siinä mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti toinen lapsi tuntuu monesti helpommalta juuri siksi, että se perushoito on jo tuttua eikä uuden opettelemiseen mene enää paljon aivokapasiteettia.

      Minulle tuo sana 'kiltti' oli tosi vaikea silloin viisi vuotta sitten koska esikoiseni ei niitä kilttiyden kriteereitä täyttänyt. Kokemukseni olisi varmaan ollut toinen jos vauva-aika olisi ollut erilaista. Hormonihuuruissani ja väsyneenä loukkaannuin varmaan tarpeettomankin paljon näistä kiltin vauvan kyselijöistä, mutta se perusärsytys on näköjään kyllä jäänyt päälle. :)

      Poista
  4. Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille. Vaan siksi, että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää tulevan paikkansa ja löytää itsensä.
    -Maria Jotuni-

    kiitos jälleen ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen teksti, herätti kyllä monia mielipiteitä niin teksti kuin kommentit. Lasta pitäisi arvostaa persoonana, mutta itse olen myös haastavaksi vauva-ajan ltatähden kanssa todennut. Minulla on kolme lasta (10,7 ja 1v) ja nuorimmaisen kanssa on aika ollut haasteellista ja väsyttävää. Vanhemmat lapset asuvat kyllä isällään, luonani vierailevat joka vkl niin silloin tuntuu että voin itse hengähtää. Mikä vielä väsyttää enemmän nuorimmaisen lapsen isän kanssa erottiin pari kuukautta sitten.
    Nuorin ei ole viihdy kuin sylissä ja kanniskellen kokoajan ja olen itse saanut osakseni myös kuulla kuinka haastava lapsi on, kieltämättä hän on mutta oma persoonansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva-aikaa voikin monesti kuvata haastavaksi, olen samaa mieltä. Yksi vauvoista paljon käytetty termi on 'vaativa', ja olen sitä itsekin joskus esikoisesta käyttänyt. Helistin-foorumissa oli esikoisen vauva-aikana ryhmä 'Vaativien lasten' vanhemmille, mutten jotenkin osannut siihenkään samaistua ja koin sen vähän ahdistavana että siellä moni tuntui näkevän lapsensa sen vaativa-termin läpi. Toimi kyllä varmasti hyvänä vertaistukena monelle, sitä en käy kieltämään.

      Muistan kyllä itsekin nuo tunnelmat, soitin miehelleni itkien töihin etten koskan pääse täältä mihinkään (vauva itki aina vaunuissa) enkä näe ketään, sinä vaan lepäilet siellä töissä ja tämä on yhtä helvettiä... Sympatiat sinulle!

      Poista
  6. Mä olen myös omaa lastani kuvaillut nimenomaan helpoksi, en kiltiksi. Kiltti-sana vauvan kohdalla on jotenkin... öh... noh, ei sopiva.
    Hauvat on kilttäjä, ei vauvat :D
    Mutta ehkä toisilla se sana ei kalskahda korvaan ihan samalla soinnulla, mene ja tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kalskahtaa juuri niille joilla on vain niitä kilttejä vauvoja ;)

      Poista
  7. Meidän esikoisen kanssa valvottiin öitä , kannettiin ja laulettiin yö yhteen saakka enkä tarkkaan muista edes mitä päivällä tapahtui , äkkiä se aika kuitenkin meni ja ihana persoona nimenomaan on tytöstä kasvanut. Pian totuin tytön juttuihin ja siitä tuli " helppoa " ( ainahan voisi nukkua itse enemmän yms , mutta lapsiani , vauvojani vartenhan tässä olen)

    noh, sitten syntyi kakkonen, lepposa, vähään tyytyväinen ihana vauva. Minulle olisi tullut melkein huono oma-tunto jos oisin muille äideille huudellut kuinka helpolla olen päässyt, sillä tiedostan varsin hyvin , että aina se ei ole sitä "kiltin vauvan " kanssa elämistä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Protestoin sitä kiltti-sanaa ihan siksi, koska siitä tulee mieleen aivan kuin vauva voisi itse päättää itkeekö vai ei. Itkun takana on aina jokin tarve, ja se pitäisi saada tyydytettyä, eli vauva ei koskaan itke tai ole hankala ihan vaan piruuttaan.

      Poista
    2. niimpä, tuo on niin totta. Ja yhdyn kyllä aivan tuohon , että kamalaa jos vastakohta tälle "kiltille" on tuhma :(

      Poista
  8. Tämä menee nyt vähän aiheen ohi, mutta tuli mieleen, että ne joilla on "kiltti" tai "helppo" vauva tai lapsi, eivät voi kyllä ihan täysin käsittää mitä on olla "haastavan" (vaikka siltikin ihanan) vauvan tai lapsen vanhempi. Jotenkin tulee sellainen olo, että helppojen lasten vanhemmat ajattelee mielessään, että tuo ei ole vaan osannut kasvattaa lastaan oikein. "Kyllähän sen nyt jo pitäisi olla päiväkuiva, kun munkin lapsi on ollut jo vuoden" jne. Vaan samoista vanhemmista voi tulla sekä helppoja että haastavia lapsia, aivan samanlaisilla kasvatusmetodeilla, siitä mulla on empiiristä kokemusta. :)

    Itse olen joskus saattanut kysyä vanhingossa sen kummempia ajattelematta joltain, että onko ollut kiltti vauva, jostain vaan tarttunut tuo fraasi. :) Useammin olen kyllä tainnut kysyä, että miten on mennyt. Äh, menipäs sekavaksi kommentiksi, jossa kaiken lisäksi viljeltiin kilttiä, helppoa ja haastavaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama ns. helpon lapsen vanhempi onkin kertonut, että ettei tiennyt lasten kasvatuksesta mitään ennen kuin itselle osui se vaativa vauva/lapsi. Varsinkin yhden 'kiltin' lapsen kanssa on erittäin helppo tuudittautua siihen uskoon, että kaikki se hyväkäytöksisyys, rauhallisuus ja mukautuvuus on oman erinomaisen kasvatuksen hedelmää.

      Poista
    2. Meille tämä sopii, esikoinen oli ns helppo vauva ei kiltti mutta helppo ja kuopuksen kanssa on kaikki vähän uutta kun on vähän haastavampaa ollut tämä vauvavuosi

      Poista
    3. Tästäkin oli Keltikangas-Järvisellä hyvä huomio, että esikoista monet vanhemmat pitävät omana ansionaan, ja vasta toisen lapsen myötä ymmärtävät temperamentin merkityksen :)

      Meillä esikoinen on ollut helppo, ja pakko on myöntää, etten osaa samaistua haastavan lapsen vauva-aikaan tai kasvatukseen. Voin yrittää, mutta varmasti en täysin osaa, ellei sellainen satu kohdalle (toivon tosin, ettei osu, vaikka siinä varmasti ihmisenä ja vanhempana kasvaisikin).

      Toivon, etten ole koskaan epähuomiossa tullut tölväisseeksi kenenkään tunteita esim. puhumalla omasta helposta lapsestani (tiedän kyllä, että onnella on enemmän roolia asiassa kuin minun vanhemmuudellani). Sitä paitsi, vauva-aika ei välttämättä anna viitteitä tulevasta, esim. uhmaiästä.

      Poista
  9. Tämä on tätä nykyaikaa.. Vastasyntyneen vauvankin pitäisi olla mahdollisimman vaivaton. Samasta syystä osa äideistä ei imetä, kun "se on niin sitovaa".

    Itse kutsuin omia vauvojani kilteiksi, koska mielestäni he olivat (ja ovat) sitä - luonteeltaan. Helppoja eivät olleet, oli allergiat, atopiat, nuoremmalla refluksi, vanhemmalla ne vartin päiväunet ja kummallakin yöherätyksiä pahimmillaan tunnin välein. Mutta kilttejä, oi kyllä! Tiesin kyllä ihmisten tarkoittavan kiltteyskysymyksillään ihan muuta, eli juurikin sitä helppoutta, mutta ymmärsin tahallani väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi. Jos puhutaan luonteesta niin varmasti kaikki vauvat ovat kilttejä. Jos puhutaan siitä helppohoitoisuudesta = mahdollisimman vähän vaivaa vanhemmille, niin silloin näen punaista.

      Poista
  10. Huh, viimeinkin vähän aikaa blogeille. :)

    Tätä "kiltti vauva"-juttua olen miettinyt minäkin. Ja ärsyyntynyt siitä. Jotenkin vielä ymmärrän, jos vanhemmat ihmiset puhuvat sellaista (vanhemmilla nyt on kaikkia jänniä vanhoja tapoja, jotka heille pitänee antaa anteeksi ;) ), mutta että pienten vauvojen vanhemmat itsekin! En ole varma, pidänkö kiltti-tuhma -ajattelusta vanhempienkaan lapsien kohdalla. Tai no, jotkut lapset selvästi ovat "tuhmia" ja kiusaavat toisia, rikkovat tahallaan tavaroita, tekevät asioita, joiden tietävät olevan kiellettyjä, mutta mistä se kertoo? Huomion puutteesta? Pahasta olosta? Uhmaiästä? Väsymyksestä? Onko lapsi siis koskaan tuhma vain siksi, että on tuhma, vai onko käyttäytymisen varsinainen selittää jossain muualla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mainiosta kommentista! Samoja ajatuksia kuin minulla (siksi kommentti onkin mainio :) ).

      Yritän itse tehdä rajan siihen onko teko vai lapsi itse tuhma. On aivan eri asia sanoa että "teit tuhmasti" kuin että "olet tuhma". Toinen lausahdus tuomitsee yksittäisen teon, kun taas toinen koko lapsen. Nämä leimat saattavat jäädä elämään pitkäksikin aikaa.

      Tietysti tulee suutuspäissään sanottua asioita joita ei sen tarkemmin mieti, lapsille kuten puolisollekin, yleensä linjaa "miksi sinä olet aina niin...", "miksi tämän täytyy olla aina niin vaikeaa..." jne. Ja silloin kaduttaa. Yritän kuitenkin pahimmat ylilyöntini keskustella lasten kanssa auki kun tilanne on rauhoittunut, ja oikaista väärin sanomani asiat ettei lapselle jää sellainen olo että hän on kaikessa syyllinen jos oikeasti minulla vain on sinä päivänä harvinaisen lyhyt pinna.

      Poista
  11. :D Mua nauratti tämä teksti, samoin tuo kuva :D Olen kyllä ihan samoilla linjoilla kanssasi, muakin on ärsyttänyt tuo "kiltti vauva" kommentointi. Ihan kuin vauvat olisi tahallaan tuhmia, jos ne itkee tai valvoskelee paljon! Mun anoppi viljeli kanssa tuota kiltti -termiä vauvasta puhuessa ja silloin se särähti korvaan tosi pahasti. Samoin se, kun aloin odottaa ja vatsa kasvoi, niin hän puhui lihomisesta! Sitä kanssa vihasin, "paljonko olet lihonut..." vaikka minäkin kuuluin niihin onnekkaisiin ketkä ei todellakaan lihoneet yhtään vaan pelkkä vatsa kasvoi ja kilot jäi melkeinpä sairaalaan kun vauvan sai ulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Siinä hormonihuuruissa kun joku tulee kyselemään lihomisesta, anoppi vielä, niin saa olla tarkkana ette tule luokaton vastaus... ;-)

      Poista
  12. Mainio teksti!

    Mä olen tykännyt Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirjasta, jossa avataan juuri tuota ihmisten synnynnäistä eroavaisuutta toisistaan. Keltikangas-Järvinen käyttää muistaakseni helppo-haastava -jaottelua temperamentista puhuessaan, ja koska hän selittää nuo termit niin mainiosti, en minä osaa nähdä "haastava" sanassa mitään pahaa. Koska onhan se varmasti niinkin, että huonosti nukkuva ja tyytymätön vauva tekee elämästä vanhemmille vähän hankalampaa kuin hyvin nukkuva ja tyytyväinen - vaikka syy uniongelmiin ja tyytymättömiin olisikin allergia tai muu sellainen, ei lapsen persoonasta lähtöisin oleva.

    Keltikangas-Järvinen myöskin osuvasti toteaa, että olennaista on vauvan/lapsen temperamentin yhteensopivuus perheen muiden temperamenttien kanssa. Sama vauva toisessa perheessä saatetaan kokea ihan eri tavoin.

    Kiltti-tuhma -jaottelusta en minäkään pidä, en vauvojen enkä vanhempien lasten osalta. Haluan ajatella, että vauva tai lapsi ei ikinä tahallaan ole tuhma, tai ainakaan se ei ole osa hänen persoonaansa, vaikka joskus tekisikin tuhmia tekoja.

    Yhtä lailla minua risovat tyypittelyt reipas ("onpa ihanan reipas poika!") ja sosiaalinen ("meidän Ville-Kaisa on tosi sosiaalinen, tulee toimeen ihan kaikkien kanssa!"), koska ne ikään kuin antavat ymmärtää, että hiljainen, rauhallinen, ujo ja sisäänpäinkääntynyt lapsi olisi jotenkin vähemmän hyvä. Temperamentti-juttuja nämäkin, ja erilaiset temperamentit eivät sinänsä ole hyviä tai huonoja, vaan tilanteesta riippuen joko vahvuuksia tai heikkouksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Keltinkangas-Järvistä kuin artikkeleista, tarkoitus on kyllä ollut. Haastava, hmm. Ammuinkohan tässä itseäni nyt jalkaan kun ammattilainenkin tätä ilmaisua käyttää? Alkoi muuten pelottaa sekin, olenko joskus itsekin sanonut lapsesta juuri kaikilla niistä nimityksillä (paitsi kiltiksi), mitä tässä nyt niin parjaan... Neurootikko kun olen.

      Mutta jotenkin kuitenkin pidän enemmän siitä että voi sanoa vaikka että "tuon lapsen kanssa on nyt tosi hankalaa" kuin aina tituleerata jollain tietyllä termillä. Paitsi kyllähän sitä itsekin ajatele helposti että tuo toinen on se meidän säpäkkä tyyppi, toinen lunkimpi, ehkä tärkeintä olisi vaan se ettei niistä jää lapselle ns. leimaa ja tule itseään toteuttava profetia: säpäkkä pitää huolen siitä etä jatkossakin järjestää tlanteita ja se lunki alkaa ylikiltiksi ja sopeutuvaksi. Mutta jotenkinhan sitä tempperamenttiakin on tosiaan kuvailtava, ja toki kuvaan itsekin.

      Poista
    2. Ei vaan taisin minä ampua itseäni jalkaan :) Luin uudestaan kommenttini, ja sehän on aika epäselvästi kirjoitettu.

      Keltikangas taisi tosiaan puhua haastavasta temperamentista, ei haastavasta lapsesta. Nehän ovat ihan eri asioita, ja haastavasta lapsesta puhuminen on minunkin mielestäni kurjaa.

      Ja nuo minun mainitsemani reipas ja sosiaalinen: ei niissä sinänsä mitään vikaa ole. Ainoastaan silloin, kun nuo piirteet esitetään toivottavina ja niiden vastakohtaiset epätoivottavina, mennään pieleen.

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus! Esikoiseni oli raskas ja suoraan sanottuna rasittava hoidettava koliikkeineen ja reflukseineen, lisänä hyvin haastava temperamentti. Jatkuva itku ja yövalvomiset takana ärsytti ihan kympillä kun kysyttiin onko vauva kiltti! Ei minun vauvani tuhma ollut kun itki, siihen vain sattui koko ajan. Kuopus niinkin voisi täyttää "kiltteyden" kriteerit. Itse kuitenkin kuvailen häntä hyvähermoiseksi vauvaksi/taaperoksi. Minusta se kuvaa paremmin tätä tyyppiä.

    Tulen muuten toistekin lukemaan nyt kun blogisi löysin.

    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa! :)

      Hyvähermoinen on oiva sana, samanlainen on meidän kuopus. Pinna kestää huomattavasti pidempään ja jo vauvana kyseni paremmin mukautumaan erilaisiin oloihin tai odottamaan esim. ruokaa. Tosin, nyt viimeinen viikko on osoittanut, että löytyy sitä tulta tuosta pienestäkin. Tervetuloa tahtoikä.

      Poista
  14. Mä en ollut edes asiaa ajatellut mutta tottahan se on kun vauvaa (molempia) tultiin katsomaan niin järjestäin vieraat kysyivät että onko kiltti ja tyytyväinen vauva? Eipä tainnut kukaan kysellä minkä luenteinen teidän vauva on. Ikävä kyllä pakko tunnustaa että itsekin sen enempää ajattelematta on kysellytonko teidän vauva kiltti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin syvällä meidän kulttuurissa, että eipä sitä varmaan tulekaan ajatelleeksi ellei kotona ole juuri sellainen ei-kiltti vauva ;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!